misc Wasted Tuning Verkkokaupat Palaute Tutustu minuun Portfolio WhoIs?

Päiväkirja

Arkisto
RSS

357 merkintää
313 julkista (87.7 %)
43 yksityistä (12 %)
110 kommenttia

Sijaintsi: Appelsiini.org » whois

Olipa kerran...

Tämän tarina sijoittuu 22.79 vuoden takaiseen iltaan. Oli heinäkuu ja vanhempani olivat viettämässä tulevan kummini kanssa iltaa. Haluasin mukaan juhliin, joten annoin ensimmäiset merkit, että olisin valmis paketti. Ja näin kuokkimalla minusta tulikin juhlien keskipiste.

Tuosta päivästä lähtien, josta tulee 80:n päivän päästä kuluneeksi 23 vuotta, minua on kutsuttu Hannu (Jaakko Mikael) Luhtaselaksi.

...ja on edelleen

Reilut 19 vuotta asuin Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevassa Nivalan kaupungissa, kunnes 1.3 muutin omaan asuntooni Oulun Tuiraan. Nivalassa kävin kouluni ja sain ylioppilaslakin päähäni, ja vaikkakin kotikuntaani liittyy paljon hyviä muistoja, niin oman elämän aloittaminen omillaan tuntuu ainakin näin aluksi todella mahtavalta.

Reilut puoli vuotta asutin yksiötäni, kunnes oli aika muuttaa isompaan kaksioon, jota nykyisellään asutan Apassi-kissani kanssa.

Alokas Luhtasela

Tarkoituksenani oli mennä suorittamaan asepalvelusta saapumiserässä I/05, mutta juhannuksena loukkaantunut ja myöhemmin todenteolla kipeytynyt käteni esti tämän suunnitelman. Toisaalta, kutsuntojen jälkeen ryhdyin pohtimaan tarkemmin omia ajatuksiani ja yhä vahvemmin tunsin itseni aseistakieltäytyjäksi, mutta siviilipalvelus tuntui olevan silti se oikea vaihtoehto.

Viimein joulukuussa 2006 onnistuin saamaan vapautuksen asepalveluksesta juurikin em. käden loukkaantumisen takia.

Visuaalisuutta

Olen hyvin kaikkiruokainen musiikin suhteen - soittolistaltani löytävät niin vanhat klassikot kuin tuoreimmat listahitit. Ja onhan albumejakin kertynyt jo yli 1250 kappaletta.

Nykyisistä suosikeistani voisin mainita seuraavat yhtyeet/laulajat: Danzig, Misfits, The Donna's, Stalingrad Cowgirls, Rammstein, YUP, Viikate, Turbonegro, Tehosekoitin, System of a Down, Slayer, Risto, Rhapsody, PMMP, Nick Cave and the Bad Seeds, Mokoma, Marilyn Manson, Gogol Bordello, Guns N' Roses, Indica, YUP sekä lukuisat muut loistavat yhtyeet.

Olen myös erittäin innokas elokuvien katsoja - hyllystäni löytyykin yli 600 elokuvaa ja useasti tulee tarkastettua myös televisiosta näkyvät elokuvat. Sydäntäni lähellä ovat Kill Bill 1&2, Pan's Labyrinth, Memento, Lord of the Rings -trilogy, 24 hour party people, Pulp Fiction, American History X, a Beautiful Mind, Being John Malkowich, Corpse's Bride, Leon, Matrix, Tonari no Totoro, Spirited Away ja monet muut mestariteokset sekä TV-sarjoista Family Guy, Dexter, American Dad, Heroes, Prison Break, My name is Earl, Lost, Sopranos, Rome, Studio Julmahuvi ja Deadwood

Ja myös kirjallisuutta

En ole koskaan ollut kovinkaan suuri kirjojen kuluttaja, mutta olen silti lukutaitoinen. Vaikka se niin kliseiseltä kuulostaa, niin suurimman vaikutuksen minuun teki J.R.R. Tolkienin Taru Sormusten Herrasta -trilogia. On uskomatonta, miten yksi mies on voinutkin tehdä niin suuren työn kehittäessään Keski-maata.

Muita lukemisen arvoisia kirjailijoita ovat mielestäni Douglas Adams ja Charles Bukowsky. Viihdyttävää ja hauskaa lukemista. Mutta jos haluat lukea vakavammalla otteella, suosittelen etsimään Deporah Spungenin kirjoittaman, tositapahtumiin perustuvan, Nancy-kirjan.

Uskonto

En kuulu kirkkoon enkä muihinkaan uskonnollisiin ryhmittymiin. Voisi sanoa, että uskoni menetin rippikoulussa, jossa tajusin uskonnon pakkotupuksen ja epäselvyydet. Kun pohdin jotain syvällisempää ja kysyin vastausta siihen, niin sain vain ympäripyöreitä vastauksia.

Erinäiset uskontoryhmittymät toisaalta kiinnostavat minua niiden elämänarvojen kannalta, ei varsinaisen ydinajatuksen kannalta.

Yliluonnollisuus

Pienestä pitäen minua on viehättänyt kaikenlainen mystiikka ja yliluonnollinen, joita suurin osa ihmisistä ei ota vakavasti, vaan kuittaa kaiken pelkkänä huuhaana. Keskiaikaiset mystiset menot ja kultit, Egyptin pyramidien arvoitukset, Bermudan kolmio, kadonneet kansat, selittämät ilmiot, maan ulkopuolinen elämä - ah, lista jatku ja nautin näiden arvoitusten mahdollisista selityksestä sekä luonnollisesti eniten siitä, että voin myös itse pohtia mitä on todellisuudessa tapahtunut.

Kuten voitte varmaan arvata tekstistäni, niin uskon maan ulkopuoliseen älylliseen elämään. Olisihan silkka järjettömyys, että olisimme yksin tässä valtavassa, lähes äärettömässä maailmankaikkeudessa.

Kuten jo aiemmin sanoin, en voi ymmärtää ihmisiä, jotka eivät halua edes kuunnella selittämättömien ilmiöiden mahdollisiä syitä, vaan pitävät näitä mieleltään järkkyneiden ihmisten päähänpistoina. En voi ymmärtää tällaisten ihmisten maailman ja ennen kaikkea oman mielensisäisen maailman pienuutta, mutta ei ole minun asiani tuomita heidän aatteitaan.

Erityisesti minua kiinnostavat unet, joiden en usko olevan niin "yksinkertaisia", kuin tiede selittää. En osaa/halua/pysty vielä kirjoittamaan omia ajatuksiani unista, mutta jotain suurempaa niihin kytkeytyy.

Tietokoneet

Ensimmäinen tietokone hankittiin talouteemme vuonna 1992 ja kyseinen kone palvelikin meitä uskollisesti vuoteen 1999 asti. Uuden koneen myötä modeemipurkit unohtuivat ja tilalle tuli www:n autuus.

Parin kuukauden kuluttua aloin kiinnostua mahdollisuudesta julkaista tietoa internetissä ja näin syntyivätkin ensimmäiset kotisivuni. Matkaan on mahtunut paljon ja nyt viisi vuotta myöhemmin työskentelen harrastusluonteisesti www-julkaisujen parissa. Kuten jo aiemmin mainitsin, niin olen suuntautumassa media-alan pariin, joten tästä voi tulla vielä jokin päivä ammattini.