Appelsiini.org

Ja vielä kerran onnittelut siskolleni valkolakin saannista. Lakitus tapahtui täällä Oulussa viime lauantaina, mutta itse juhlat viime sunnuntaina kotikonnuilla Nivalassa.

Lakitustapahtuma ja itse lakkijaiskahvit menivät varsin nopeasti ja helposti, vaikken pidäkkään tuollaisista suurista tapahtumista, enkä varsinkaan sukujuhlista. Hyvänä puolena tietenkin myös se, että tuli Nivalan perukoilla nähtyä tuttuja ja pitkästä aikaa istuttua Pidisjärven rannalla oluiden kera sään ollessa kertakaikkiaan upea.

Mutta kuume digijärjestelmäkameraa kohtaan kasvoi jälleen uusiin ulottuvuuksiin, kun käytössäni oli Jukan Nikon D70 kaikkine vermeineen. Ja tämä kuumehan ei lähde pois muutoin kuin ostamalla mahdollisimman pian oma järjestelmäkamera vermeineen.

Vaikka edellinen merkintä olisi hienoutensa takia riittänyt minulle vuoden viimeiseksi merkinnäksi, niin kerratkaamme vielä hieman viime aikojen elämää.

Lauantaina 2.12 suunnistimme porukalla Raaheen viettämään Jauhiksen pikkujouluja. Mahtava meininki ja karaoke raikasi, mutta illan pilasi se, että en saanut talvitakkiani baarin narikasta enään pois. Olimme siis kaverin kanssa laittaneet samaan narikkaan takin, mutta hän lähti jo aiemmin pois, niin hän oli samalla antanut narikkalapun takaisin. Vaikka kuinka yritin kertoa tuntomerkkejä, takki jäi saamatta ja on siellä edelleenkiin. Harmi, ainoa talvitakkini.

Sunnuntaina matkasimmekin takaisin tänne Ouluun ja yllätyshän ei ollut suuri, että maha kaipasi hieman sapuskaa. Varsin tavallista, mutta seuraavat tapahtumat ovat itselleni vieläkin hieman hämärän peitossa. Nousin sohvalta lautanen, puukko ja haarukka kädessä ilmeisesti jotenkin huonosti, sillä palatessani olohuoneeseen, aloin ihmettelemään miksi housuni tuntuvat niin mahdottoman märiltä. Lahjetta ylös ja verenpeitossahan koko jalka. Pyyhkeillä äkkiä sitomaan ja puhdistamaan, mutta varsin teurastukselta täällä silti näytti. Haava ei tosiaankaan ole iso, mutta ilmeisesti osui verisuoneen, sillä sen verran ahkerasti verta jaksoi valua. Lääkärissä en ole vieläkään käynyt, mutta kenties pitäisi, sillä jalalla ei pysty kunnolla astumaan ja aina laastarinvaihdon yhteydessä tulee huomattua, että vertahan haava on taas vuotanut.

En anna pienten haavojen haitata menoa, joten muutaman tunnin kuluttua olinkin jo matkalla vierailulle Nivalaan. Tiistaina suuntasinkin jo Riinan ylioppilasjuhliin, joten onnittelut vielä kerran. Ja jatkot luonnollisesti baarissa, samoin iso osa rahoistani :(

Seuraavat päivät sujuivatkin varsin rauhalliseen tahtiin leväten ja syöden hyvin, kunnes jälleen koitti perjantai ja lauantai, juhlaa juhlan perään ja matka sunnuntaina takaisin Ouluun ei ollut kovinkaan kiva päähäni pesiytyneiden kääpiöiden takia.

Luettuani Petrin kirjoituksen vanhojen tansseista, mieleeni pälkähti taas se perinteinen pohdinta – aika vierii nykyään uskomatonta tahtia.

Omat valssini ja jenkkani vedin suhkot kunnialla läpi jo pari vuotta sitten, vaikka tuntuu siltä, että siitä olisi vain hetkinen. Vaikka jotkut sanoivat, että tämä oli yhtä tuskaa, niin itse kyllä nautin jokaisesta hetkestä, sillä eipä sellaiseen tanhuiluun tule toista kertaa mahdollisuutta. Ja oli mukavat jatkot.

Ja koulumuisteluja jatkaakseni, näin ollen penkkareistakin tulee kuluneeksi jo vuosi. Perinteiseen tapaan en ottanut turhia paineita tästä, joten puku tuli hankittua muutaman päivän varoitusajalla, jotta pääsimme heittelemään namusia karkinnälkäisille lapsosille (Toim. Huom. ja Niilo voi olla tässä vaiheessa hiljaa erinäisistä huudoistani). Hauskaa oli, mutta myös jatkot olivat hauskat.

Penkkareiden jälkeen alkoikin lukuloma, jonka aikana suorittelin vielä läjän kursseja, jotta lopulta pääsin kirjoituksiin, jotka vedinkin uskomattomalla tuurilla läpi. Huh, uskomatonta, että siitä on todellakin vuosi.