Apr
3
2012
Niinhän sitä sanotaan, että vanhuus ei tule yksin – tämän sain huomata myös omassa perhepiirissäni.
Nyt jo päälle 60-vuotias isäni kaatui lenkkipolulla vuoden alkupuolella ja kun luut eivät ole enää mitä ne aikanaan olivat, niin hänen kätensä murtui kahdeksan ruuvin arvoisesti. Onneksi hoitaja löytyi omasta äidistäni, mutta vain hetkeksi.
Äitini on kärsinyt vatsakivuista viime kesästä lähtien ja vain kolmisen viikkoa sitten hänen haiman/vatsalaukun ympäristöstä löytyikin kasvain joka leikattiin viikko sitten 9,5 tunnin operaatiossa pois. Onneksi etäpesäkkeitä ei löytynyt ja muutoinkin leikkaus sujui ilman ongelmia, vaikka varsin massiivinen operaatio olikin.
Äidilläni on edessä vielä toinen viikko OYS:ssä palautuessa ja pitkä sairasloma, joten kotipuolessa Nivalassa onkin nyt kaksi vaivaista. Ei vanhuus tosiaan siis yksin tule :)
Vaikkakin nämä ovat ikävämpiä tapahtumia, niin kummankin toipuminen on hyvässä vauhdissa ja ainakin itselläni kevät on alkanut vaikuttaan mieleen jo vahvasti ja kaikinpuolin yleisfiilis on mitä erinomaisin.
Ei kommentteja | tagit: leikkaus, murtuma, OYS, syöpä | kategoriat Päiväkirja
Jan
27
2005
Kuinka jotku kehtaavat?
Syöpäsairaiden tukimiljoonat muihin taskuihin
Jokaisesta hyvätahtoisten ihmisten lahjoittamasta eurosta meni vain 1,4 senttiä syöpäsairaiden tukeen, loput näillä mulkeroille, jotka eivät kehtaa edes puhua kameroiden edessä. Hieno 45 minuuttia, että teitte tästä ohjelman.
Maikkarin verkkosivuilta löytyvä tiivistelmä jaksosta sekä keskustelua tästä ohjelmasta löytyy useilta keskustelualueilta, mm. MuroBBS. Toivokaamme sairautta ja tuskaa näillä moraalittomille ihmisille ja parantumista sairaille.
Auschwitzin vapautumisesta 60 vuotta
Parhaillaan Yle 1:ltä tuleva dokumentti Auschwitzin muisto laittaa ajattelemaan. Aseita ja sotaa vastustavana, mutta silti ihmiskunnan sotaisasta ja väkivaltaisesta menneisyydestä kiinnostuneena ihmisinä, tämä dokumentti kosketti minua.
Ja jotain kevyempää.
1. Viime keskiviikkona lähetin valituksen Sinebrychoffille koskien rikkuuntunutta pullonsuuta ja muutaman päivän kuluttua sainkin anteeksipyytelykirjeen sekä lahjakortin. Näin ne asiakkaat pidetään tyytyväisenä (*vink vink* nimeltämainitsematon jauhovalmistaja, ei ole mitään kuulunut, vaikka löytyi matoja jauhoistanne)
2. Pyörittämäni Verkkokaupat.org-sivusto noteerattiin Iltalehdessä. Hienoa.
Ei kommentteja | tagit: Auschwitz, syöpä | kategoriat Maailmalta