Jul
27
2010

Viime lauantaina vietimme Jounin ja Piun hääjuhlaa Villa Kaljaasissa. Juhlat sujuivat mitä mahtavimmin ja uskoisin, että kaikilla oli hauskaa ja mukavaa.
Tällä viikolla onkin jälleen sen verran ohjelmaa tiedossa, että torstaina on edessä omat syntymäpäiväjuhlani, lukuja mittariin kertyy tällä kertaa 25 vuoden verran. Viikko jatkuukin perjantaina ja lauantaina sopivasti Qstockin parissa – tosin lippua en ko. tapahtumaan ole ostamassa, mutta piha-alueella on tarkoitus pyöriä.
Ei kommentteja | tagit: Festarit, Häät, qstock, Syntymäpäivä | kategoriat Festarit, Tapahtumat, Valokuvaus
Jul
29
2009
Jälleen on se aika vuodesta, kun on aika oppia muistamaan uusi ikä, eli tällä kertaa luvuksi vaihtui 24.
Juhlimaan en ole vielä ainakaan ruvennut, mutta kunhan kelloon vaihtuu ihmismäisemmät tunnit, niin jonkinlaista juhlimista on luonnollisesti pakko harrastaa – kunhan vain säät suosisivat ulkona.
Jottei uuden vuosiluvun alkuhetket ihan hukkaan menneet, niin kävimme Niinan kanssa seikkailemassa pitkin keskustaa ja tulipahan siinä samalla testattua myös noiden UBI-näyttöjen toiminta ja ikävä kyllä myös kamera moisesta vehkeesta :)
2 kommenttia | tagit: synttärit, Syntymäpäivä | kategoriat Päiväkirja
Jul
29
2008
Mä oon kakskolmonen, oon kakskolmonen
Takana on luja putki rillu vuosien
Olen kakskolmonen, oon kakskolmonen
En oo enää sinisilmäinen, mä oon kakskolmonen
Eli se on vuosipäivä jälleen.
Ei kommentteja | tagit: Syntymäpäivä | kategoriat Päiväkirja, Tapahtumat
Jul
29
2006

Qstock 28.7. – 29.7.2006
Hannu 29.7.2006 – 21 vee
Ei kommentteja | tagit: Syntymäpäivä | kategoriat Päiväkirja
Nov
24
2004
Syntymäpäiväonnittelut siskolleni sinne Ouluun. Vielä vuosi, niin sinuakin voidaan sanoa täysi-ikäiseksi.
Ei kommentteja | tagit: Syntymäpäivä | kategoriat Päiväkirja
Sep
2
2004
Eilen oli aika juhlia Miikan 22vee-synttäreitä perinteisen porukkamme voimin: minä, Miika, Sara ja Anne. Myöhemmin mukaan liittyi myös Mirva.
Ilta alkoi Miikan kämpillä, mutta nopeasti paikaanoleminen alkoi pitkästyttämään, joten Antti kuskiksi ja baanalle. Ja kuin ihmeen kaupalle, olimme jälleen tutustumassa Ylivieskan ihmeelliseen maailmaan, tällä kertaa ravintola Empun kautta.
Vartioiden valituksia, englantia puhuvia juoppoja ja tanssia lukion pihalla – siinäpä iltamme pääpiirteittäin. Tänään Heidi on pyydellyt mukaan pippaloimaan, mutta tällä kertaa oli pakko kieltäytyä, kun yksinkertaisesti ei jaksa. Pienet päiväunet voisivatkin olla siis paikallaan.
Ei kommentteja | tagit: kuski, Syntymäpäivä, Ylivieska | kategoriat Päiväkirja
Jul
2
2004
Kiireisen viikon jälkeen vuorossa on kiireinen viikonloppu. Niilolla on tänään 19-vuotis synttärit joita oli tarkoitus lähteä juhlimaan johonkin paikalliseen baariin tai tänne Ylivieskaan, mutta todennäköisesti suunnitelmiin tuli muutos, kun Katri soitti ja kyseli, että olisinko tulossa Pyhäjärvelle Lonkerofestareille. Ja pelimies sanoo aina kyllä.
Eli töiden jälkeen tuleekin pikaisesti suunnistaa kohta Katrin kämppää, mutta ei pippalointi siihen lopu, sillä eilen tuli kutsu Ouluun siskoni kaverin Ullan synttäreille. Kumma halu noilla siskon kavereille nähdä minun ruma pärstä :(
Mutta kaikesta päätellen viikonlopusta tulee kiireinen, eikä tänne taida sillä välin pahemmin tekstiä ilmestyä, ellen löydä jotain yleisesssä käytössä olevaa konetta. Ja mikä parasta: Tänään ei ole satanut ollenkaan niin paljoa kuin eilen. Itseasiassa ei yhtään.
Kirottua, missäs välissä minä kirjoittelen tänne kunnollisen arkistointijärjestelmän, kun nykyinen purkkaviritelmä bugaa aika ankarasti.
Ei kommentteja | tagit: Lonkkufestarit, Pyhjärvi, Syntymäpäivä | kategoriat Päiväkirja
Jun
20
2004
Perjantai-iltana onnistui vahvistimen ja subbarin asentaminen, mutta ikävä kyllä takakontti rämisee suhkot ikävällä tavalla, joten eristeitä peliin ja mahdollisimman pian.
Lauantai-ilta vierähti Tuijan 18v-synttäreillä ja jatkoilla Rio Grandessa. Mukavaa oli, mutta yö oli suhkot epämukava, sillä Tuijan kämpän eteistä ei ole ilmeisesti suunniteltu nukkumista varten
Tänään serkkuni toi häneltä ylimääräiseksi jääneen subbarin, joten ooppeli kontissa on tällä hetkellä 10″ ja 12″ subit. Ja rämina on entistä pahempaa :)
Ei kommentteja | tagit: äänentoisto, Auto, subbari, Syntymäpäivä | kategoriat Kulkuneuvot