Jan
11
2006
Lainaten merkintää Vuosi 2005 on historiaa
Kenties jo parin päivän sisällä tiedän itsekkin paremmin, mihin suuntaan elämä kuljettaa minua.
Ja selvisihän se. Torstaina matkustin jälleen selvittelemään asioita ja hetken yhden illan vaikuttikin jo siltä, että kaikki olisi jälleen kunnossa, mutta seuraavana päivänä muutama sana ja teko tekivät jälleen selväksi, että ei tästä minun ja hänen jutusta voi tulla enään mitään. Ehkä hieman masentaa, ehkä ei. En ole edes varma mitä minun pitäisi tällä hetkellä miettiä.
Mutta jotain hienoakin. Olen jo aiemminkin valitellut sitä, että kun muuttaa yksiöstä huomattavasti suurempaan kaksioon ja parempi puoliskokin tulee vielä viemään omat tavaransa pois, niin eivät omat tavarani riitä peittämään kaikkea pinta-alaa tässä asunnossa. Eilen sain kuulla, että saan ilmaiseksi hyväkuntoisen ja ison kulmasohvan ja hyväkuntoisen keittiön tupapöydän tuoleinen. Viimeinkin tästä kämpästä alkaa tulla näköiseni.
Myös arkistoa on päivitetty. Nyt kolmannen bloggausvuoden kynnyksellä arkistossa on vuosikohtainen lajittelu.
Ei kommentteja | tagit: Suhteet | kategoriat Päiväkirja
Jan
2
2006
Vuosiluku vaihtui jälleen ja onkin parasta suorittaa katsaus kulunuseen vuoteen ja sen tapahtumiin. Sekä kirjoittaa muistakin viime aikojen tapahtumista.
Vuoden merkittävin tapahtuma itselleni oli muutto pois kotoa yli 160 kilometrin päähän Ouluun vailla tietoa siitä, onnistuisinko hankkimaan itselleni töitä tai koulutusta. Parin viikon etsimisen jälkeen sopiva yksiö löytyikin ja helmikuun toiseksi viimeisenä päivänä tavarani olivatkin jo uudessa asunnossani.
Kahden viikon asumisen jälkeen olikin vuorossa ensimmäinen työhaastattelu ja kyseistä kautta onnistuinkin hankkimaan ensimmäisen työpaikkani Oulusta, eli puolen vuoden työjakso Taide- ja mediapaja Wankkurissa..
Vaihtelu virkistää ja kesäkuussa suuntasimmekin isolla porukalla Seinäjoelle Provinssirockiin. Musiikki, seura ja sää olivat loistavia ja paluu takaisin arkeen ei ollut kovinkaan mieluisa.
Kesä vieri omaa tahtiaan eteenpäin ja Qstockin kajahtaessa soimaan täytin minäkin viimein 20 vuotta. Ja Alkon kauttahan sitä piti rynniä festaroimaan-
Kesä vaihtui syksyksi ja vähitellen puolen vuoden urakka Wankkurissa alkoi olla ohi. Töiden loppumista suurempi asia minulle oli se, että 2.10.2005 kuljetimme tyttöystäväni tavarat Haapajärveltä minun kämppääni Ouluun. Uuden asunnon etsiminen alkoikin samantien, sillä yksiö alkoi käydä varsin ahtaaksi kahdelle ihmiselle ja kissalle.
Yhteiselon alkua varjosti vain se, että eräs vanha tuttuni oli juuri noihin aikoihin tehnyt itsemurhan. En olisi hänestä uskonut eikä mikään viitannut siihen, että hän tekisi jotain sellaista.
Uusi asunto löytyikin parin sadan metrin päässä entisestä ja lokakuun viimeisten päivien kolkutellessa ovella muutimme tähän kaksioon. Muutto pieneltä paikkakunnalta suurehkoon kaupunkiin ja ystävien jääminen entiseen kotikuntaan on joillekki ylitsepääsemätön este eikä marraskuu ollut mitään ruusuilla tanssimista joten marraskuun lopussa hän päätti lähteä takaisin kotikuntaansa.
Olin jo pitkään pohtinut kissanpennun hommaamista ja kun tyttöystävä vei kissansa mukanaan, asunto tarvitsi kirjaimellisesti pientä vipeltäjää nurkkiin. Noin viikkoa ennen joulua hainkin kissanpennun eräältä tuttavaltani, jonka kissa oli sattumoisin juuri pöyräyttänyt viisi pientä karvakasaa. Suloinen kissa, mutta mielessä oli silti selvittämättömät riidat (ex-?)tyttöystäväni kanssa. Viimein aatonaattona näimme jälleen toisemme ja saimme kumpikin hieman kertoa näkökulmiaan vallitsevaan tilanteeseen ja hetken vaikuttikin, että tilanne voisi vielä korjaantua. Joulunajan vietimmekin yhdessä, mutta lähdönhetken koittaessa tilanne oli vielä liikaa auki ja kumpikin tuntui tarvitsevan vielä aikaa miettiä vallitsevaa tillannetta ja hän jäi vielä kotikuntaansa. Kenties jo parin päivän sisällä tiedän itsekkin paremmin, mihin suuntaan elämä kuljettaa minua.
Eräs kaveri sen sijaan tuli käymään Oulussa pippaloinnin merkeissä ja uusivuosi vierähtikin hänen veljensä asunnolla syöden ja juoden. Mutta kuten tavallista, juhlatunnelmaa latisti uutinen siitä, että eräs puolituttuni kotikunnastani oli joutunut työpaikallaan työtapaturman uhriksi ja menehtynyt.
Vuoteen on mahtunut paljon iloisia hetkiä, mutta myös paljon surullisia asioita. Ja niinhän se on, ne huonot tahtovat jäädä mieleen.
Ei kommentteja | tagit: Apassi, itsemurha, kissat, kuolema, muutto, Nivala, Oulu, Suhteet, työpaikka, työtapaturma, Wankkuri | kategoriat Päiväkirja
Nov
15
2005
Vanha 33 neliön yksiö on ollut historiaa jo pari viikkoa ja alla on 61,5 neliön kaksio ja kyllä tätä tilaa tuntuukin nyt riittävän. Ei tahdo yksiön tavaroilla saada peitettyä kaikkea.
Ja ilmeisesti talvi on viimeinkin tulossa, sillä ainakin täällä Oulussa on sadellut lunta/hienoista räntää koko päivän.

Ei kommentteja | tagit: Asunto, muutto, Suhteet | kategoriat Päiväkirja
Oct
27
2005
Jopa aika on taas vierähtänyt ja edellisestä merkinnästä on kulunut jo liikaakin aikaa.
Elämä on mennyt eteenpäin omalla painollaan ja ainoa synkkä pilvi pään yläpuolella on tällä hetkellä huoli rahojen vähyydestä – 2 ihmistä ja kissa, rahaa seuraavan kerran kenties viikon, kahden päästä ja tilillä parhaillaan 21 euroa. Vaikeaa on.
1.11 on kuitenkin edessä muutto n. 200 metrin päässä sijaitsevaan uuteen kämppään. Pinta-alaltaan asunto on nykyistä yksiötäni liki puolet isompi, mutta vuokra on silti huomattavasti pienempi ja hintaan sisältyy vesi+lämmitys sekä ilmainen käyttöoikeus pesutupaan ja saunaan. Ja asuntokin on priimakunnossa, niin kaikki vaikuttaa varsin hyvältä.
Ei kommentteja | tagit: kissat, muutto, Suhteet | kategoriat Päiväkirja
Oct
5
2005
No niinpä siinä sitten kävi, että muutamme yhteen yhden erittäin mukavan ihmisen kanssa. Aluksi tänne minun luokseni, mutta jo nyt on haussa isompi asunto.
Perjantai on se suuri päivä.
Ei kommentteja | tagit: muutto, Suhteet | kategoriat Päiväkirja
Sep
11
2005
Voi päätellä, että yhteisasuminen sujuu hyvin, kun kysyn, että voinko auttaa siivoamisssa/tiskaamisessa/ruuanlatiossa, niin nainen lyö käteen kaljan ja käskee koneelle.
Välillä elämä on mukavaa.
Ei kommentteja | tagit: Suhteet | kategoriat Päiväkirja
Dec
20
2004
Perjantaina Saran kanssa päivällä ajelua, illemmalla Jyrki kuskiksi minun, Saran ja Mirvan ryypätessä. Käyntiä mm. Junttiloilla jossa tappelua. Lauantaina kuskinhommia hieman kaikille.
Jutun pääpointti oli se, että Heidi soitteli taas viime yönä 02:28. En vastannut. Myös viikko sitten lauantaina hän soitteli. Saas nähdä mitä asiaa sillä olisi ollut, ei vaan innostanut vastata.
Ei kommentteja | tagit: Auto, Suhteet | kategoriat Päiväkirja
Nov
25
2004
Lähipäivinä taidan päättää erään antoisan ja erittäin mahtavan ajanjakson elämästäni. Siedän paljon, mutta en kaikkea. Enkä puhua nyt huomenna loppuvasta työpestistä, josta otin loparit terveydellisistä syistä. Mutta ei siitä lisää julkisesti. Masentaa hieman, mutta elämä jatkuu.
Ei kommentteja | tagit: Suhteet, työ | kategoriat Päiväkirja
Oct
29
2004
“Ne” hienot ja merkitykselliset kolme sanaa kuulin toissapäivänä. Lämmitti sydäntä.
Ei kommentteja | tagit: Suhteet | kategoriat Päiväkirja
Oct
9
2004
Päivittäisiin rutiineihini kuuluu lukea Iltalehden ja Ilta-Sanomien verkkoversiot, joiden avulla saa varsin nopeasti käsityksen viime päivien tapahtumista.
Iltalehti Onlinesta silmiini osui artikkeli siitä, kuinka työnantajat googlettavat tietoa työnhakijoista, joten päätinpä minäkin piruuttani jälleen kerran iskeä oman nimeni Googlen hakuun ja yllätys oli aika hauska, kun huomasin neljännen hakutuloksen: Olin voittanut Obscure-pelin ja Scary Movie 3 -dvd:n Pelaajalehden arvonnasta, eikä tästä ollut vielä tiedotettu minulle. Mikä yhteensattuma.
Muuten elämä rullaa jälleen sillä samalla radalla. Päivät ovat kuluneet jälleen Heidin kanssa, sekä eilen kuskina olemista Sannalle, Millalle, Mirvalle ja Saralle. Naisporukka kyydissä, joten olisihan sitä pitänyt arvata, että kyllä he saavat vielä ihmissuhderiitoja aikaan.
Ei kommentteja | tagit: kilpailu, Suhteet | kategoriat Tietokoneet