Nov 6 2007

Kännykkävitonen

Skrubun puhelinmeemi laittoi minut kaivamaan esiin näppäimistön.

1. Aluksi matkapuhelimesi merkki ja malli.

Nokia N80

2. Miksi juuri se ja miten hankittu (oma, työsuhde- vai kytkykauppakännykkä)?

Entinen puhelimeni tippui vessanpyttyyn ja ajattelin, että on aika hankkia uusi puhelin. Periaatteestakaan en kytykauppapuhelimia osta, joten oli vain aika rehellisesti kaivaa kuvetta.

3. Tiedätkö mitä kaikkea kännykälläsi voi tehdä, entä mihin kaikkeen käytät sitä?

Toki, en osta ikinä sikää säkissä.

4. Oletko tyytyväinen kännykkääsi?

Erittäin, varsinkin Wlan on ehdoton.

5. Koska hankit ensimmäisen kännykkäsi ja montako sinulla on ollut?

9 puhelinta, ensimmäinen oli Nokian 6110, muistaakseni vuonna 1998. (Alla olevasta kuvasta puuttuu syyskuussa voittamani ja nyttemin jo myyty Nokia 6290)


Viime aikoina on tullut matkustelua enemmän kuin pitkään aikaan. Parisen viikkoa sitten oli aika pyörähtää kotonani Nivalassa, sillä varsin harvoin siellä tulee nykyään enään käytyä – itseasiassa vasta neljäs kerta tälle vuodelle. Syysloman ohessa piipahdin myös Raahessa tutkimassa jälleen paikallista kapakkitarjontaa.

Takana on myös ensimmäinen tenttiviikko OAMK:ssa ja ainakin yksi hylätty kurssi on jo tiedossa, kun tuli tentin ohi nukuttua. Mutta kaikinpuolin muutoin elämä on ollut varsin leppoisaa nykyään.


May 2 2007

Vappu

Huh, montakohan päivää tällä kertaa kestää toipua vapusta. Juomaa kului, hauskaa oli, nilkkä nyrjähti, paikat mustelmilla ja lompakko tyhjänä, mutta kyllä se taisi jälleen olla sen arvoista.

Pitäisi myös oppia, että kun kännykkä tippuu vessanpyttyyn, niin tuskin se toimii. Noin puoli vuotta ostamani Samsung SGH-E730 tipahti pyttyyn reilu kuukausi sitten ja lopetti täydellisesti toimintansa. Tänään sain viimein ostettua korvaavaan puhelimen, joka tällä kertaa on Nokian N80 (3G, Wlan jne). Ja myös toinen teknonörtille iloinen asia tapahtui, kun OPOY nosti nopeuksia. 5/5 yhteys vaihtui 10/10 nopeuteen.


Nov 20 2006

Samsung SGH-E730

Muistakaa ihmiset, että kännykkänne ei tykkää, jos se ui yön uli nesteissä. Itsellenihän kävi näin viikko sitten ja sain juuri käteeni uuden puhelimen, eli Huuto.net:stä ostetin Samsung SGH-E730 -puhelimen. Ja pakko sanoa, että ensikokemusten mukaan 117e tästä puhelimesta ei todellakaan ollut liikaa, suosittelen.

Pitkä matka on kuljettu jo matkapuhelinten seurassa. Ensimmäinen puhelimeni oli vuonna 1997/1998 Nokia 6110, jota seurasi pari vuotta myöhemmin Nokia 3310. 2004 ostin viimein uuden puhelimen, Siemens ST 60:n, jonka parissa minulla vierähti ainoastaan puolisen vuotta. Muutoin hieno puhelin, mutta ohjelmisto oli aivan liian buginen ja tuon puolen vuoden aikana puhelin kerkesi käydä 3 kertaa huollossa.

Läppäpuhelinta aikakauteen pääsin syksyllä 2004, kun baarihuuruisen illan päätteeksi päätimme vaihtaa kaverimme kanssa puhelimiamme. Hän sai Siemensini ja minä sain häneltä Samsung SGH-X450 -puhelimen, joka oli siis minulla aivan näihin päiviin asti, kunnes nyt minulla on viimein kädessäni tämä Samsung SGH-E730.