Jul 27 2010

Jouni ♥ Piu

Viime lauantaina vietimme Jounin ja Piun hääjuhlaa Villa Kaljaasissa. Juhlat sujuivat mitä mahtavimmin ja uskoisin, että kaikilla oli hauskaa ja mukavaa.

Tällä viikolla onkin jälleen sen verran ohjelmaa tiedossa, että torstaina on edessä omat syntymäpäiväjuhlani, lukuja mittariin kertyy tällä kertaa 25 vuoden verran. Viikko jatkuukin perjantaina ja lauantaina sopivasti Qstockin parissa – tosin lippua en ko. tapahtumaan ole ostamassa, mutta piha-alueella on tarkoitus pyöriä.


Jul 27 2009

Qstock on ohi

Qstock 2009, väkeä linnasaaressa
Juhlat on jälleen juhlittu ja Qstock 2009 on virallisesti ohi. Lippuja tapahtumaan en tänäkään vuonna ostanut, suurimpana syynä kiinnostavien bändien vähyys, joten juhlinta rajoittui lähinnä linnasaareen.

Ilman vahinkoja en tältäkään reissulta selvinnyt, vaan lukemattomien mustelmien lisäksi onnistuin uintireissulla iskemään varpaani joko pullonsiruun tahi terävään kiveen, joten varvas on vaihteeksi auki. Myös viikon omistamani pyörä jäi todennäköisesti tälle reissulle.

Päivitys: Ilmeisesti sitä kerkeksi silti hieman kaikkeen:

11:03:40 < Nile> haha
11:03:51 < Nile> hanuri hurmaa naisia
11:03:54 < Nile> video mulla

11:04:32 <@ruottis> MadFin: muistakko perjantaina ku huljutit päätä rotuaarin pallon purossa? :D
11:04:35 <@MadFin> kön en tiiä missä välissä oon tullut pois nukkumasta rannalta ja vaihtanut telttaan
11:04:55 <@ruottis> MadFin: menit mahalleen siihen eteen niinku joku mekka-palvoja
11:05:02 <@ruottis> sitte nouset ja sanot että “kylmää!”

11:06:00 <@ruottis> MadFin: muistakko ku nukahit pyörätielle real dealin eteen? ;D
11:06:26 <@ruottis> MadFin: nile, niinamari ja minä ei sua saatu siitä ensin millään heräileen, sit tuli joku lomalla oleva
ambulanssikuski ja nosteli sua (perjantai)
11:06:42 <@MadFin> voeeee vittu :D
11:06:46 <@ruottis> sitte jotku bensalenkkarit luuli että ollaan ryöstämässä sua
11:07:06 < Nile> joo ja sitte se ambulanssikuski huusi sulle vähä ja sää pahotit mielen
11:07:33 <@ruottis> yritti nostaa hannun rillejä et näkee onko pupillit laajentunu ni hannu läpsii sitä kädelle :D


Jul 24 2009

Qstock 2009

Qstock 2009
Se on täällä taas, nimittäin Qstock 2009. Lippua itse tapahtumaan minulla ei ole, mutta perinteisesti alueen ulkopuolella normikentällä istuskelua ja hyvästä seurasta nauttimista. Itseasiassa, enimmäinen riipasupuhelu saapui jo ennen seitsemää :)


Jul 28 2008

Nivala ja Qstock

Viikko sitten oli jälleen aika pyörähtää kotikonnuilla Nivalassa, itse asiassa vasta toista kertaa tänä vuonna. Harmikseni suurin osa tutuista oli juuri kyseisenä viikonloppuna matkoille, joten matkan tarjonta jäi hieman vajaaksi eivätkä ilmatkaan suuremmin hellineet, sillä lähes koko reissun ajan vain ukkosti ja satoi.

Torstaina olikin jo aika aloittaa valmistelut Qstockia varten perinteisesti puistoilun merkeissä Hollihaassa ja perinteisesti juhlat jatkuivat aina aamuun asti. Itse perjantaina ei niin hyvissä merkeissä alkanut, sillä jo keskustan ohitettuamme tajusin, että olin jälleen jälleen kadottanut puhelimeni, edellisestä puhelimen katoamisestakaan ei kerennyt kulua kuin noin kuukausi, mutta en antanut tämän haitata tunnelmaa.

Varsin leppoisissa merkeissä koko perjantaina sujuikin, mutta enää festareiden toisena päivänä lauantaina minusta ei ollut enää juhlijaksi, joten koti-ilta tästä lauantaista muodostoi.

Loppuun vielä kokonaisuudessaan keskustelu n. klo 5 lauantaiaamuna:

Tuntematon ihminen: Onko teillä rahaa?
Minä: No eipä ole
TI: No ota tuosta

Ja näin helposti tuli 20 euroa tienattua.


Jul 26 2007

Festarit naapurissa

Kyllä se niin vain, on että työtä tekiessä aika kulkee paljon nopeammin – vaikka onkin heinäkuu ja sairaaloissa on hiljaisempaa.

Takana on liki kuukausi työtä Oulun Kaupunginsairaalan arkistossa ja paikat tulivat tutuiksi yllättävän nopeasti, vaikka papereita sun muita kansioita on vaikka muille jakaa, ylläoleva kuva on vain yhdestä osasta arkistoa.

Mutta takaisin itse aiheeseen, tosin vain lyhyesti. Vielä tavallista lyhyempi työpäivä edessä huomenna, jonka jälkeen voikin vetäytyä viettämään liki naapurissa pidettävää Qstock-festaria. Perinnettä on pakko pitää yllä, vaikkei lippuja olekkaan – hienoinen pettymys, koska Turbonegro olisi ollut perjantaina esiintymässä.

Ja voisiko joku viimeinkin kehittää paperittoman toimiston.


May 10 2006

Kesäfestarit

Kesä lähestyy, samoin festarit. Suunnitelmissa on eksyä Provinssirockin ja Ilosaarirockin viheriöille, mutta löytyy juhlia myös lähempää.

Qstock sijaitsee vain reilun kilometrin päässä kämpiltäni ja kiitos Tomin vihjaisun, huomasin, että myös kotikuntani yrittää kantaa kortensa juhlahumuun Tuiskurockin muodossa – ja matkaakin kertyy kotitaloltani huimat 1500 metriä (ahem, ei 500m). Tiedossa on siis juhlimista yleisömeressä pitkin kesää.


Aug 3 2005

Qstock 2005

Summa Summarum, on aika kerrata tapahtumia viikonloputata.

Perjantai 29.7

Syntymäpäiväni ja vuosia ehti kertyä mittariin 20. Noin 3,5 tunnin työpäivän jälkeen suunnistin kämpille ja olikin aika korkata ensimmäinen olut. Jukka liittyi seuraan hetken päästä ja muutaman tunnin päästä Nivalasta eksyivät paikalle myös Miika, Anne ja Marika, hieman myöhemmin myös Heli. Illanpäälle suunnistimme Qstockin piha-alueelle, mutta vahvan humalatilan vuoksi en voikkaan kertoa tästä päivästä enempää.

Lauantai 30.7

Herätys päänkivun saattelemana. Miika suunnisti heti aamusta Jukalle ja itse aloin valmistautua työvuorooni Qstockin lipunmyynnissä. Ehdin olla vain reilut 30 minuuttia kyseissä hommassa, kun saapui käsky siirtyä auttamaan kaaoksessa olevaa narikkaa. Ja sitä se myös oli. Järjestys oli aivan sekaisin, ihmiset vittuilivat minkä ehtivät eikä minläänlaista jonoa ollut havaittavissa. Myös kuuten tunnin työvuoro ilman taukoja tai vettä erittäin kuumassa teltassa oli varsin erikoinen kokemus, jota en haluaisi kokea toiste. Muistakaa ihmiset, emme me talkoolaiset ole vastuussa, jos järjestylyt pettävät hieman. Kuusisaari ei ole koskaan aikaisemmin ottanut vastaan yli 17 000 festavaalivierasta ja tämä kesä oli Qstockin historiassa vasta kolmas, joten emme me ole konkareita syntyessämme.

Työvuoron loputtua pikainen suihku ja olut auki. Eikä olut olekkaan ikinä ennen maistunut niin hyvältä. Alkuillasta tapasin myös Tomit sekä aivan liian monta vanhaa tuttua lueteltavaksi asti. Kaikinpuolin hauska ilta kruunautui aamusaunaan Jukan kämpillä.

Sunnuntai 31.7

Festavaalit ohi :/ Perinteiseen tapaan pizzaa, kahvia ja tupakkia kului, kuten lähes aina krapulapäivinä.


Jul 26 2004

Kuulumisia Qstockista

Kuten aiemmista merkinnöistä on voinut huomata, tämä viikonloppu vierähti Oulussa Pohjois-Suomen suurimmilla rockfestareilla, eli Qstockissa.

PMMPPerjantai alkoi suuntamaalla luotettavan rokkiautomme, eli minun Ooppelin, keula kohti Saran kämppää, josta matkaan tuli Saran lisäksi Mirva ja ihanainen Killi, eli pienen pieni kissanpentu. Seuraavaksi hakemaan Anne ja Killi hoitoon, jonka jälkeen vielä Marika kyytiin ja matka olikin valmis alkamaan.

TuttavuuksiaMatka sujui leppoisasti ajellen liikkuvia poliiseja vastaan 140 km/h 80 km/h -alueella, josta onneksi selvittiin vain kehoituksella rauhoittaa ajoa, ja kyllä tämä lupaus pidettiin, sillä minulla ei ole kovin suuria haluja menettää ajokorttiani. Perillä Helin kämpillä Tuirassa olimme kello kymmenen aikoihan ja pippalot olivat valmiit alkamaan.

Sara ja AnnePitkin iltaa kämpille saapui lisää väkeä ja tunnelma kohosi sitä mukaa, ja koska olen niin hemmetin puhelias ihminen, kännykkään alkoi tulla taas uusien tuttavien numeroita – mikäpä sen mukavampaa. Tietyssä vaiheessa olikin aika suunnata kohti Qstockin lähiympäristöä, jossa tapasin vanhan luokkakaverini Heinin ja hänen pikkusiskonsa Suvin, joita en ole nähnyt yli viiteen vuoteen. Oli kieltämättä aivan mahtava jutella ja vaihtaa kuulumisia heidän kanssaan. Hieman myöhemmin törmäsin vielä Anskuun, jota en ole nähnyt yli puoleen vuoteen, joten ilta sujui vanhojen ja uusien tuttujen kanssa. Ja mukavaa oli.

Janina Anderson :DMenon hiljennettyä alueella suuntasimme kämpille, jossa iski päälle tylsyys, joten suuntasimme Annen ja Marikan kanssa kohti Qstockkiä, jossa oli todellakin vielä tylsempää sillä hetkellä, mutta tapasimme parkkialueella kaksi mahtavaa ihmistä. Pahoitteluni teille, mutta en saa teidän nimeänne sitten millään mieleen ja kännykässäkin lukee vain Janina Anderson :)

Lauantaina suuntasimme heti aamupäivästä alueelle, jossa tulikin vastaan varsin nopeasti eilen tapaamiamme ihmisiä, joten päivä alkoi mukavasti ja mikä parasta, se sujui erittäin rattoisissa merkeissä. Päivä kuluikin uskomattoman nopeasti ja ainoat bändit jotka tuli nähtyä, olivat PMMP, Kotiteollisuus ja Impaled Nazarene. Keikkojen jälkeen suuntasin uusien tuttujeni kanssa kohti keskustaa, josta monta tuntia myöhemmin löysin kuin ihmeen kaupalla takaisin Tuiraan.

Kotimatkalle suuntasimme neljän aikaan ja tämä päivä on mennyt lepäillessä. Ja jälleen kerran harvinaisen sekavaa kirjoitusta… sujuvia lauseita on joskus niin vaikea muodostaa.


Jul 25 2004

Takaisin kotiin

Qstock oli, Qstock meni. Hauskaa oli, väsy tuli. Parempaa raporttia myöhemmin 130 kuvan kera.


Jul 21 2004

Lippuja metsästämässä

Tässä on käymässä juuri niin, kuinka pelkäsinkin – jään ilman lippuja Qstockiin. No, Ouluun mennä joka tapauksessa.

Jos minulla olisi vähänkin enemmän järkeä, olisin hommannut liput jo aikoja sitten, mutta kun sitä järkeä ei ole, niin kaikki tahtoo mennä viime tippaan. Koska lippujen nettimyynti on jo loppunut, niin ainoa toivo ovat levykaupat, joissa on lippuja vielä myynnissä, mutta lähin lippuja myyvä levykauppa taitaa olla juuri Oulussa. Oulussa asuva siskoni ei suostu jostain syystä hakemaan niitä, Ulla ei vastaa puhelimeen ja Mari on seikkailemassa jossain päin Suomea, joten siihen loppuivat minun tuttuni, jotka olisivat voineet liput hommata. No, aina voin toivoa, että lippuja saa myös portilta.

Epätoivon lisäksi tämä päivä on lähennellyt tylsyyden multihuipennusta, ei mitään raportoimisen arvoista. No, kävinhän minä tosin Saran kanssa Ylivieskassa nestetankkauksella em. Oulun reissua varten. Heh, tosiaan, teimme eräälle vanhalle juopolle kivan kepposen. Oli veikkonen sammunut tienposkeen, jotan mehän reippaina nuorukaisina soitimma kissalanpojat paikalle. Kylläpä tuli hyvä mieli – ja vitutus tälle vanhalle viininmaistalle. Ja kesän ensimmäinen jäätelö, tai tarkemmin sanoen pehmis, on nyt kumottu. Kettu kuittaa