Jul 23 2009

WordPress

Omatekoinen blogisoftani täytti jo 5 vuotta ja oli autuaattoman vanhanaikainen, joten myös minä siirryin käyttämään viimeinkin WordPressin julkaisualustaa.

Vanhojen postien siirty uuteen tietokantaan ei tietenkään voinut olla liian helppo homma suuren erilaisuutensa vuoksi, mutta hien ja tuskailujen jälkeen suurin osa vanhoista merkinnöistä on nyt WordPressin hellässä huomassa, tosin noin 40 vanhaa viestiä poistin turhana mm. vanhentuneiden linkkien takia ja toiset 40 siirtyivät yksityisiksi.

Vanhat kommentit ovat vielä siirtämättä uudelle alustalle, mutta jos vain intoa ja voimaa riittää, niin todennäköisesti tulen siirtämään myös ne WordPressin alle.

WordPressiä en ole aiemmin käyttänyt, joten tässä on myös minulle opettelemista, mm. juuri teemojen teossa, joten nyt näin alkuun ainakin käytän valmista pohjaa.


Feb 20 2006

Sosiaalitoimistosta päivää

Kerrankin hyviä uutisia siltä suunnalta, sillä rahaa alkaa ainikin hetken aikaa tulemaan siltä suunnalta. Magneettikuvaus on 18.4, joten sen jälkeen alkaa taas työnhaku, älkää suotta moraalinvartijat huolestuko.

Viimeinkin sain uusittua myös hieman hiemman Verkkokaupat.org:n koodia. Sivustolla on suhkot raskaita tietokantakyselyitä ja latausajat ovat olleet välillä suhkot pitkiä, joten ongelma on ratkaistu verkkokauppoja listaavalla sivulla luomalla välimuistivedos 10min välein. Palvelin kiittää :)

Ps. sopivatkohan useimpien digikameroiden USB-johdot ilman vastaanhangoittelua myös toisiin kameroihin. Onnistuin nimittäin tuolilla rullaamaan oman kamerani johdon pään hajalle.


Sep 12 2005

Nivalaa ja koodausta

Vielä ollaan elossa, vaikka viime viikonloppu vierähti jälleen kerran Nivalassa.

Perjantaina oli vuorossa Saran tuparit, jonne suuntasin Miikan kämpän kautta. Liikaa väkeä, liikaa melua, joten emme viihtyneet siellä kovinkaan kauaa, vaan vaihdoimme Mirvan kämpille, jossa vierähtikin loppuilta.

Launtaina olivat vuorossa Rikun ja Katin pippalot sekä perinteinen iltama Rio Grandessa. Eli varsin tavanomainen kotivierailu jälleen kerran.

Viimeinkin eräs projektinikin on alkanut jälleen elää uuden inspiraation ansiosta. PHP-koodia on syntynyt satoja rivejä ja ulkoasukin alkaa jo hieman hahmottua. Taitanee olla yksi suurimmista projekteistani, sillä kyseinen sivusto käsittää sisällönhallintajärjestelmän, jonka ansiosta ylläpito voi vaikuttaa lähes jokaiseen sivustolla esiintyvään asiaan. Ja vielä on paljon työtä edessä.

Screenshot


Jun 2 2005

Run baby Run

Huolesttuvaa, sillä jälleen on viikko vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta. Minun tulisi ottaa itseäni niskasta kiinni ja panostaa myös tämän päiväkirjan ylläpitoon.

Kuten arvelinkin, niin perjantaina suunnistin käymään kotiseudullani Nivalassa. Viikonloppu vierähti perinteiseen tapaan kavereiden kanssa ja aivan viikonloppu vierähtikin aivan liian nopeasti ja oli jälleen aika ottaa suunnaksi Oulu.

Maanantai jatkuivat jälleen työt, mutta hieman kesäisemmissä tunnelmissa, sillä kävimme tutustumassa Ylen Oulun toimitukseen, jonka jälkeen kävimme tutustumassa Oulun kaupunginteatterin kulissien takaiseen toimintaan. Ja näin stressaava työpäivä oli jälleen ohi. Käykö kateeksi.

Tiistai oli ilmoiltaan aivan mahtava ja mikä olisikaan ollut parempi tapa viettää sitä, kuin futiksen ja frisbiinheittelyn parissa vietetyt tunnit. Hauskaa, mutta hikistä hommaa.

Eilen minulla alkoi 2,5 viikon mittainen työharjoittelu eräässä Oululaisessa mainostoimistossa. Työnkuvaani kuuluu valokuvaus ympäri Oulua sekä erinäisten PHP-ohjelmistojen vääntäminen yrityksen asiakkaalle. Työajat ovat varsin joustavat, joten mitään valittamista ei ole, eli kesä on alkanut kaikinpuolin hyvin.

Tosin heristän sormeani Opel Vectra AGL-XXX:n kuskille. Opettele liikennesäännöt. Kolari oli todella lähellä, kiitos sinun. Alla hieman kuvaa tapahtumasta.

Eli minä olen sininen autoilija ja AGL:n kuski tuo keltainen. Olen ryhmittynyt suoraan ajavien kaistalle ja hän on kääntymässä oikealle. Liikennevalojen vaihtuessa lähden liikkeelle ja kaarran hieman oikealle, koska risteys ei ole kohtisuoraan minusta. Luonnollisesti oletan, että AGL:n kuski kääntyy vasemmalle, kuten oli ryhmittynyt. Mutta kaikkea muuta. Hän päättää ajaa suoraan ja joudun lähestulkaan väistämään häntä liikennejakajaan. Kirottua!


May 26 2005

Kiireistä aikaa

Niinhän sitä sanotaan, että pitää takoa kun rauta on kuumaa, mutta miksi kaikkien hommien pitää kasaantua aina päällekkäin.

Työn alla on mm. erään yhdistyksen verkkosivujen uusi ulkoasu ja täydellinen hallintapaneeli ja pakko sanoa, että en ole koskaan rakentanut mitään näin laajaa kokonaisuutta. Hommaa siis riittää. Myös erään yrityksen verkosivuille pitäisi rakentaa hallintapaneeli ja töitä riittää myös Photoshopin ääressä. Mutta kaikenkaikkiaan, tällä hetkellä minua vaivaa inspiksen puute, joten pieni tauko on siis paikallaan.

Mutta viikonloppu häämöttää viimein edessä ja tarkoituksenani olisi lähteä käymään kotonani Nivalassa. Toivottavasti säät suosivat myös silloin, sillä ainakin tällä hetkellä täällä Oulussa on helle.

Ps. Huomenna minulla on kädessäni Ensiapu II -kortti :). Varokaa vain, pitänee joskus baarissa tarkistaa pulssia sun muuta, toivottovasti myös elvyttää suusta suuhun -menetelmällä.


Oct 30 2004

Moskau

Ei voi mitään, mutta jotkin asiat aiheuttavat yksinkertaisesti ns. totaalisen repeämisen. Tällä kertaa syyllinen löytyi tämän musiikkivideon muodossa: Dschinghis Khan – Moskau.mpg

Ja päätinpä lauantai-illan ratoksi viimein ryhtyä valmisteleen uutta Verkkokaupat.org-sivuston leiskaa sekä parantaa kyseisen sivuston sivumoottoria.


Sep 27 2004

Ah, koodausta

Hieman sivumoottorin virittelyä kuvaajan muodossa, eli nykyään tarjolla on myös tällainen kuvaväkkyrä, joka tarjoaa tietoa merkintöjen jakautumisesta kuukausitasolla.

Kuvaajan lähdekoodi pohjautuu Ohjelmointiputkasta löytyneeseen GD-väkkyrään.


Jul 28 2004

Verkkokaupat.org

Ylläpitämäni Verkkokaupat-palvelu löytyy nykyään osoitteesta http://www.verkkokaupat.org.

Tutustukaa, jos sivusto ei ole teille tuttu aiemmista vierailukerroista.


Jul 13 2004

Appelsiini dot Blog

Laitetaan tämä julkiseksi, sillä tästä on tullut muutama kysely: Kyllä, tämä blog-engine on itsetehty ja vielä täysin rakennusvaiheessa. Engine on rakennettu PHP-ohjelmointikielellä ja tieto varastoidaan MySQL-tietokantaan.

Itse engine on tässä vaiheessa vielä varsin yksinkertainen pitäen sisälleen uusien viestien lisäyksen sekä vanhojen merkintöjen muokkauksen. Merkinnät voidaan lajitella useisiin eri kategorioihin ja jakaa tällä hetkellä kahdelle eri sivulle.

Merkinnät arkistoidaan automaattisesti ja arkistoa voidaan tutkia täydellisenä listauksena tai vaihtoehtoisesti päivämäärän tai kategorian mukaan. Merkinnälle annetaan oletusarvoiseksi tilaksi julkinen, mutta muita mahdollisia ovat julkaisematon ja yksityinen, jonka avulla merkinnät näkyvät vain lukuoikeiden omaaville.

Tulevaisuudessa järjestelmään tullaan lisäämään tuki RSS-virralle sekä mahdollisuus lisätä merkintäjä WAP:n kautta. Näiden ominaisuuksien valmistuttua on mahdollista, että julkaisen lähdekoodin GPL-lisenssin alaisena. Mutta kysymys kuuluu: kuka haluaa käyttää purkkavirityksiäni