Omatekoinen blogisoftani täytti jo 5 vuotta ja oli autuaattoman vanhanaikainen, joten myös minä siirryin käyttämään viimeinkin WordPressin julkaisualustaa. Vanhojen postien siirty uuteen tietokantaan ei tietenkään voinut olla liian helppo homma suuren erilaisuutensa vuoksi, mutta hien ja tuskailujen jälkeen suurin osa vanhoista merkinnöistä on nyt WordPressin hellässä huomassa, tosin noin 40 vanhaa viestiä poistin turhana mm. [...]
Kerrankin hyviä uutisia siltä suunnalta, sillä rahaa alkaa ainikin hetken aikaa tulemaan siltä suunnalta. Magneettikuvaus on 18.4, joten sen jälkeen alkaa taas työnhaku, älkää suotta moraalinvartijat huolestuko. Viimeinkin sain uusittua myös hieman hiemman Verkkokaupat.org:n koodia. Sivustolla on suhkot raskaita tietokantakyselyitä ja latausajat ovat olleet välillä suhkot pitkiä, joten ongelma on ratkaistu verkkokauppoja listaavalla sivulla luomalla [...]
Vielä ollaan elossa, vaikka viime viikonloppu vierähti jälleen kerran Nivalassa. Perjantaina oli vuorossa Saran tuparit, jonne suuntasin Miikan kämpän kautta. Liikaa väkeä, liikaa melua, joten emme viihtyneet siellä kovinkaan kauaa, vaan vaihdoimme Mirvan kämpille, jossa vierähtikin loppuilta. Launtaina olivat vuorossa Rikun ja Katin pippalot sekä perinteinen iltama Rio Grandessa. Eli varsin tavanomainen kotivierailu jälleen kerran. [...]
Huolesttuvaa, sillä jälleen on viikko vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta. Minun tulisi ottaa itseäni niskasta kiinni ja panostaa myös tämän päiväkirjan ylläpitoon. Kuten arvelinkin, niin perjantaina suunnistin käymään kotiseudullani Nivalassa. Viikonloppu vierähti perinteiseen tapaan kavereiden kanssa ja aivan viikonloppu vierähtikin aivan liian nopeasti ja oli jälleen aika ottaa suunnaksi Oulu. Maanantai jatkuivat jälleen työt, mutta hieman kesäisemmissä [...]
Niinhän sitä sanotaan, että pitää takoa kun rauta on kuumaa, mutta miksi kaikkien hommien pitää kasaantua aina päällekkäin. Työn alla on mm. erään yhdistyksen verkkosivujen uusi ulkoasu ja täydellinen hallintapaneeli ja pakko sanoa, että en ole koskaan rakentanut mitään näin laajaa kokonaisuutta. Hommaa siis riittää. Myös erään yrityksen verkosivuille pitäisi rakentaa hallintapaneeli ja töitä riittää [...]
Ei voi mitään, mutta jotkin asiat aiheuttavat yksinkertaisesti ns. totaalisen repeämisen. Tällä kertaa syyllinen löytyi tämän musiikkivideon muodossa: Dschinghis Khan – Moskau.mpg Ja päätinpä lauantai-illan ratoksi viimein ryhtyä valmisteleen uutta Verkkokaupat.org-sivuston leiskaa sekä parantaa kyseisen sivuston sivumoottoria.
Hieman sivumoottorin virittelyä kuvaajan muodossa, eli nykyään tarjolla on myös tällainen kuvaväkkyrä, joka tarjoaa tietoa merkintöjen jakautumisesta kuukausitasolla. Kuvaajan lähdekoodi pohjautuu Ohjelmointiputkasta löytyneeseen GD-väkkyrään.
Ylläpitämäni Verkkokaupat-palvelu löytyy nykyään osoitteesta http://www.verkkokaupat.org. Tutustukaa, jos sivusto ei ole teille tuttu aiemmista vierailukerroista.
Laitetaan tämä julkiseksi, sillä tästä on tullut muutama kysely: Kyllä, tämä blog-engine on itsetehty ja vielä täysin rakennusvaiheessa. Engine on rakennettu PHP-ohjelmointikielellä ja tieto varastoidaan MySQL-tietokantaan. Itse engine on tässä vaiheessa vielä varsin yksinkertainen pitäen sisälleen uusien viestien lisäyksen sekä vanhojen merkintöjen muokkauksen. Merkinnät voidaan lajitella useisiin eri kategorioihin ja jakaa tällä hetkellä kahdelle eri [...]