Puolustusvoimat
Lääkärintarkastuksessa todetun terveydentilanne perusteella Teidät on vapautettu palvelemasta vakinaisessa väessä rauhan aikana ja siirretty nostoväen II luokkaan
Oi kiitos hajonnut käteni
Periaatteessa olen sitä mieltä, että tällaiset kuvat voisi heittää jo menemään, Teikari sanoo vakavana.
Suomen Puolustusvoimien salatut sotakuvat ovat viimeinkin tulleet julkisuuteen, mm. Iltalehti tarjoilee kattavan kuvagallerian näistä kuvista.
Luonnollisesti kuvien julkaisu on herättänyt mielipiteitä puolesta ja vastaan, mutta itse ainakin näen hyvänä, että kuvat ovat viimeinkin julkisuudessa. Jostain syystä tuntuu, että suomalaiset haluavat kieltää koskaan sotineensa – ja jos onkin sodittu, niin me suomalaiset emme ole ikinä tehneet mitään väärää.
Suomalaiset ovat tappaneet ja suorittaneet hirmutekoja siinämäärin missä muutkin sotatilassa olleet maat, miksi me siis haluamme silotella omaa historiaamme. Suosittelen tutustumaan em. kuviin.
Alla vielä muutamia omia kuvia Karjalasta.
Sisältä (1,28 Mt, 1849 x 1300 pikseliä | 496 kt, 1024 x 720 pikseliä )
Rauniot (1,81 Mt, 2048 x 1536 pikseliä. | 601 kt, 1024 x 768 pikseliä )
Perhosia mahassa asteen verran liikaa. Vielä noin 40 minuuttia, jonka jälkeen onkin tarkastus siitä ja päätös siitä, mitä teen seuraavat 6-12kk.
Onneksi lääkäri antoi mukaan noin 10 sivua paperia, jonka mukaan vapaus voisi vielä jatkua, mutta eihän näistä yhden ainoan Oikean mielipiteen omaajista ikinä tiedä.
“Palveluskelpoisuutenne on jätetty ratkaisematta terveydentilanne takia”
Tätä odotinkin, on se käsi sen verran pipi. Eli jälleen vuoden päästä tapaamme :)
Kun asut paikassa, jossa on lähekkäin kaksi koulua päätösjuhlineen sekä puolustusvoimien ohimarssi menee vierestä, niin paikalla vallitsee suhkot kiva sekasorto. Ahdista.
Kuvia ohimarssista kertyi noin 70. Muutamia voinen julkaista hienoisen käsittelyn jälkeen.
Ellen ole ihan väärässä, niin nyt on jälleen se aika viikosta, jolloin tarinoitsen viikonlopun riennoista.
Viikonlopun viettäminen alkoi periaatteessa jo torstaina, jolloin päätimme Saran ja Miikan kanssa lähteä seuraavana päivänä käymään Raahessa Miikan bänditreeneissä. Asia lukkoon ja lähden käymään kaupassa ja ulostullessani huomaan, että nainen on liukastunut maahan eikä pääse itse ylös – eikä kukaan edes pysähdy hänen kohdalleen. Ajan hieman lähemmäksi ja samalla hetkellä paikalle tulee myös erään kaverini isä, jonka kanssa päätämme soittaa ambulanssi tälle naiselle, koska hän valitteli kipuja jaloissaan. Eli näin tuli tehtyä päivän hyvä työ.
Perjantaina pääsimme matkaan kahden aikoihin, jonka jälkeen suunnistimme Miikan bändikavereiden kanssa heidän treeneihin, jossa vierähtikin seuraavat pari tuntia, jonka jälkeen otimme suunnaksi Miikan serkun ja hänen tyttöystävänsä asunnon, jossa olimmekin loppuillan. Porukkaa oli paljon ja uskoisin, että kaikilla oli erittäin hauskaa. Illan päälle baariin jatkamaan hauskanpitoa.
Lauantaiaamu alkaa useilla tasoittavilla ja pienoisella suuttumuksella, koska olin luvannut Saralle, että minä ajan takaisin, mutta minkäs sille voi, kun mies tarvii *köh köh* muutaman tasoittavan. Nivalaan päästyämme suuntaamme perinteisesti Rio Grandeen, jossa näkyilikin rutkasti armeijasta ensimmäisille lomilleen päässeitä tuttavia.
Eilen illalla, noin puoli yhdentoista aikaan Olli soittaa ja kyselee kyytiä Kajaaniin sotimaan, koska hän oli luullut, että bussilla pääsisi, mutta kyseinen vuoro olikin peruttu ja perillä tulisi olla 1,5 tunnin päästä. No, eihän siinä mikään muukaan auttanut, joten auto käyntiin ja matkaan. Onneksi ilma ei ollut niinkään paha kuin olin uumoillut, joten pääsimme varsin hyvää tahtia ajamaan.
Ja siinä oli jälleen kerran tiiviissä paketissa tämä viikonloppu.
Tämän päivän Iltalehdessä Osmo Soininvaara pohdiskelee Suomen armeijan tarpeellisuutta ja esittää varsin hienosti, että väkimäärää voitaisiin kutistaa kolmanneksella.
Sinänsä erittäin ajankohtaista, koska minun olisi pitänyt mennä viikko sitten suorittamaan asepalvelustani, mutta onnistuin lykkäämään sitä vuodella käsivammani takia. Useasti olemme kavereideni kanssa puhuneet/väitelleet armeijan tarpeellisuudesta ja olenkin usein toivonut, että jollain tuolla arkkaatianmäellä olisi tarpeeksi munaa puuttua tähän Suomen pahimpaan epäkohtaan.
Sanotaan, että on onni syntyä vapaaseen Suomeen. Mitä vapaata siinä on, jos jossain vaiheessa elämää joudun uhraamaan 6-12 kuukautta asepalvelukseen, jota vastustan henkeen ja vereen. Toinen rangaistusvaihto olisi sivari, mutta jälleen, 13 kuukautta vapauden ja ansiotulojen menetystä. Ja mikä parasta, tarjotaanhan meille vapaassa Suomessa myös kolmas vaihtoehto, eli totaalikieltäytyminen, jota seuraa näytösmäinen oikeinkäynti ja vankilareissu. Se siitä vapaasta Suomesta.
Toivottavasti nämä Soininvaaran puheet herättävät keskustelua ja saavat ihmiset ajattelemaan, tarvitsemmeko todellakin näin suurta armeijaa, joka meillä nyt jo on. Ja mitä Suomen armeija tekee kaltaisillani, jotka eivät ole innostuneet tästä laitoksesta, joka kouluttaa tappamaan.
Tänään työni Firman palveluksessa olisi alkanut, mutta edelleen kiitos juhannuksen, onnistuin ainakin tällä kertaa välttämään kyseisen turhuuden.
Mutta kieltämättä on hiukan tyhjä olo, koska useat tuttuni lähtivät nyt tässä erässä sotimaan ja itse istun kotonani odottamassa omaa kämppää Oulusta. Saisinpa jo sen, jo kolmella suurimmalle asuntoyhtiölle olen lähettänyt hakemuksen. Seuraava askel lieneekin yksityisten vuokraajien tavoittelu.
Täällä Nivalassa olen tottunut siihen, että paikalliset lainvalvojat eivät puutu pikkurikkeisiin, mutta toisin on edes hieman isommissa paikoissa, kuten naapurikunnassa Ylivieskassa.
Illanpäälle päädyin kuskiksi muutamalle kaverille ja suuntasimme juuri em. Ylivieskaa kohti. Jonkin aikaa ajeltuamme Suomen valtion tarjoama valoshow kehotti meitä pysähtymään, jonka myös teimmekin. Syynä tähän oli se, että olin unohtanut laittaa valot päälle (eihän sitä keskustassa aina muista), mutta onneksi pääsin tälläkin kertaa kirjallisella huomautuksella.
Onneksi myös Google AdSense muisti minua pienoisella avustuksella, joten kyllä se elämä välillä loistaakin. Ja mikä parasta, myös puolustusvoimat muistivat minua juuri ennen joulua saapuneella kirjeellään:
Palveluskelpoisuutenne on jätetty ratkaisematta LTO:n kohdan S63 nojalla, ja teidän on saavuttava uudelleen tarkastettavaksi 12.12.2005 jälkitarkastukseen.
Hjyva, hjyva. Kunpa vielä onnistuisin hankkimaan sen asunnon Oulusta, niin kaikki olisi täydellisesti.
Huh, koko päivä mennyt erinäisiä asioita hoitaessa ja vihani virastoja kohtaan senkun kasvaa.
Ensitöikseni otin yhteyttä Oulun esikuntaan lykkäysanomuksen muodossa, jonka jälkeen olikin aikaa suunnistaa asioimaan aina yhtä ihanaan työvoimatoimistoon toimittamaan tietoja muuttuneesta terveydentilasta sekä työtilanteestani. Työkkärin jälkeen muutama askel ja Kelan toimistoon sisään kysymään asuntotuen suuruutta, josta täyttä marssia kohti sossua kyselemään mahdollisista taloudellisista tukiasioista.
Näiden aina yhtä ihanien virastojen jälkeen pitikin ajella kohti terveyskeskusta hakemaan lääkärintodistusta, mutta eihän tämä tietenkään ole niin yksinkertaista, vaan jouduin varaamaan uuden ajan ja maksamaan uudet maksut siitä, että lääkäri laittaa nimensä lääkärintodistukseen, vaikka juuri viikko sitten minut tutkittiin.
Ja viimein toteutuin pitkään kypsyneen päätöksen ja sain kuin sainkin vietyä allekirjoitetut paperit kirkkoherranvirastoon. Eli suomeksi sanottuna, en kuulu enään tähän nylkylaitokseen, jota evankelis-luterilaiseksi laitokseksi kutsutaan.
Kun kolikko kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa
Ei enään tuota. Onneksi
