Sep
27
2004
Kylläpä elämäni toistaa itseään. Viime aikoina aika on kulunut Heidin seurassa sekä auton parissa räpläten.
Perjantai olikin legendaarinen päivä, sillä ensimmäistä kertaa olin kuskina todellisella amis-corollalla. Liian suuret karvanopat, n. 30 wunderbaumia sekä n. 200 kpl cd-levyjä. Ja mikä parasta, vain yhdesti auto heitti savut päälle ja vain kolmesti jouduimme työntämään auton käyntiin. Kivaa.
Kuten sanottua, muuten aika on kulunut melkolailla X:n kanssa, kuten eilinenkin. Rentouttavaa istua puolenyön aikaan tyhjällä parkkipaikalla autossa katsellen kuutamoa samalla, kun kylkeä vasten nojailee ihminen, josta sinä olet alkanut välittää päivä päivältä enemmän. Pepe Wilbergin sanoi: “Elämältä kaiken sain”
Ei kommentteja | tagit: Auto, kuskaaminen | kategoriat Kulkuneuvot, Päiväkirja
Jun
20
2004
Perjantai-iltana onnistui vahvistimen ja subbarin asentaminen, mutta ikävä kyllä takakontti rämisee suhkot ikävällä tavalla, joten eristeitä peliin ja mahdollisimman pian.
Lauantai-ilta vierähti Tuijan 18v-synttäreillä ja jatkoilla Rio Grandessa. Mukavaa oli, mutta yö oli suhkot epämukava, sillä Tuijan kämpän eteistä ei ole ilmeisesti suunniteltu nukkumista varten
Tänään serkkuni toi häneltä ylimääräiseksi jääneen subbarin, joten ooppeli kontissa on tällä hetkellä 10″ ja 12″ subit. Ja rämina on entistä pahempaa :)
Ei kommentteja | tagit: äänentoisto, Auto, subbari, Syntymäpäivä | kategoriat Kulkuneuvot
Jun
20
2004
Tietokoneympyröistä tuttu termi Plug & Play olisi mahtava juttu myös mm. autojen kanssa. Miksei mitään voisi yksinkertaisesti laittaa paikalleen ja kaikki toimisi.
Töiden jälkeen päätin asentaa vahvistimen viimeinkin paikoilleen. RCA-piuhat kulkivat ilman ongelmia, mutta päivän pilaajaksi osottautui virtakaapeli, jolle ei ole autossani sopivaa reikää konetilaan. Edessä onkin siis porailu lokasuojan välitilaan ja sieltä konetilaan. Jos ennusmerkit pitävät paikkansa, niin ei säätö tule siihen loppumaan, seuratkaamme tilannetta jännityksellä.
Ei kommentteja | tagit: äänentoisto, Auto, RCA, Vahvistin | kategoriat Kulkuneuvot
Jun
8
2004
Kun ajokortti on ollut kohta vuoden, niin on tullut mieleen, että miten ihmeessä kaikki onnistuikaan ennen ajokortti. Ajokortti on tuonut mukanaan tunteen vapaudesta ja mahdollisuudesta mennä minne vain, milloin vain.
Tämä ajatus tuli mieleeni matkalla serkkujeni luo Kokkolaan. Vielä vuosi sitten tuo mitätön sadan kilometrin matka olisi vaatinut suunnittelu ja pohdintaa, että mistä saisin kyydin, vai menenkö bussilla. Tällä kertaa pohdinnaksi riitti 5 minuuttia ja matkalla oltiin. Ja mukavaa oli.
Matkalla varmistui myös, että sitä ollaan todella menossa käymään Qstockissa. Matkalle ilmeisesti lähteekin reilumpi porukka, toisin kuin aiemmassa merkinnässäni pohdin, sillä mukaan on Saran lisäksi tulossa Anne, Marika ja Mirva. Uh, ruma mies ja 4 tyttöstä, mitähän tästäkin seuraa.
Jostain syystä en onnistunut löytämään Qstocin www-sivuilta lippujen online-kauppaa, joka on nykyaikana lähes välttämättömyys, vaan lippuja myydään vain levykaupoissa ja vastaavissa. Pitänee laittaa siis Oulussa asuva siskoni matkalle hakemaan liput, jotta ei jäädä ilman.
Tänään saapuivat myös hakutulokset ammattikorkeakouluista. Ensimmäisenä vaihtoehtona hain Oulun AMK:on viestintää, toisena Jyväskylään viestintää ja kolmenta Jyväskylässä mediatekniikka. Hain myös Oulun Yliopistoon opiskelemaan historiaa, mutta unohdin pääsykokeet. Kesäkuun alussa saapui kutsu ainoastaan mediatekniikan pääsykokeisiin, joten tilanne alkoi näyttää jo synkältä, eikä se tänään siitä parantunut. Ensimmäisen ja toisen hakutoiveen kohdalla oli täydellinen pääsyeste ja kolmannen hakutoiveen, eli mediatekniikan kohdalla olin varasijalla 221. Vahvasti meneee
Ja jotta tämä ei olisi pelkkää lifettämistä, niin tässä hieman teknistä faktaa. Sain eilen koodattua sivuilla hakukoneen sekä vielä beta-asteella olevan RSS-feedin, joten olkaa hyvä ja nauttikaa.
Ei kommentteja | tagit: ajokortti, Auto, Kokkola, OAMK, qstock, serkut | kategoriat Kulkuneuvot