Jul 28 2008

Nivala ja Qstock

Viikko sitten oli jälleen aika pyörähtää kotikonnuilla Nivalassa, itse asiassa vasta toista kertaa tänä vuonna. Harmikseni suurin osa tutuista oli juuri kyseisenä viikonloppuna matkoille, joten matkan tarjonta jäi hieman vajaaksi eivätkä ilmatkaan suuremmin hellineet, sillä lähes koko reissun ajan vain ukkosti ja satoi.

Torstaina olikin jo aika aloittaa valmistelut Qstockia varten perinteisesti puistoilun merkeissä Hollihaassa ja perinteisesti juhlat jatkuivat aina aamuun asti. Itse perjantaina ei niin hyvissä merkeissä alkanut, sillä jo keskustan ohitettuamme tajusin, että olin jälleen jälleen kadottanut puhelimeni, edellisestä puhelimen katoamisestakaan ei kerennyt kulua kuin noin kuukausi, mutta en antanut tämän haitata tunnelmaa.

Varsin leppoisissa merkeissä koko perjantaina sujuikin, mutta enää festareiden toisena päivänä lauantaina minusta ei ollut enää juhlijaksi, joten koti-ilta tästä lauantaista muodostoi.

Loppuun vielä kokonaisuudessaan keskustelu n. klo 5 lauantaiaamuna:

Tuntematon ihminen: Onko teillä rahaa?
Minä: No eipä ole
TI: No ota tuosta

Ja näin helposti tuli 20 euroa tienattua.


Jul 26 2007

Festarit naapurissa

Kyllä se niin vain, on että työtä tekiessä aika kulkee paljon nopeammin – vaikka onkin heinäkuu ja sairaaloissa on hiljaisempaa.

Takana on liki kuukausi työtä Oulun Kaupunginsairaalan arkistossa ja paikat tulivat tutuiksi yllättävän nopeasti, vaikka papereita sun muita kansioita on vaikka muille jakaa, ylläoleva kuva on vain yhdestä osasta arkistoa.

Mutta takaisin itse aiheeseen, tosin vain lyhyesti. Vielä tavallista lyhyempi työpäivä edessä huomenna, jonka jälkeen voikin vetäytyä viettämään liki naapurissa pidettävää Qstock-festaria. Perinnettä on pakko pitää yllä, vaikkei lippuja olekkaan – hienoinen pettymys, koska Turbonegro olisi ollut perjantaina esiintymässä.

Ja voisiko joku viimeinkin kehittää paperittoman toimiston.


Aug 3 2005

Qstock 2005

Summa Summarum, on aika kerrata tapahtumia viikonloputata.

Perjantai 29.7

Syntymäpäiväni ja vuosia ehti kertyä mittariin 20. Noin 3,5 tunnin työpäivän jälkeen suunnistin kämpille ja olikin aika korkata ensimmäinen olut. Jukka liittyi seuraan hetken päästä ja muutaman tunnin päästä Nivalasta eksyivät paikalle myös Miika, Anne ja Marika, hieman myöhemmin myös Heli. Illanpäälle suunnistimme Qstockin piha-alueelle, mutta vahvan humalatilan vuoksi en voikkaan kertoa tästä päivästä enempää.

Lauantai 30.7

Herätys päänkivun saattelemana. Miika suunnisti heti aamusta Jukalle ja itse aloin valmistautua työvuorooni Qstockin lipunmyynnissä. Ehdin olla vain reilut 30 minuuttia kyseissä hommassa, kun saapui käsky siirtyä auttamaan kaaoksessa olevaa narikkaa. Ja sitä se myös oli. Järjestys oli aivan sekaisin, ihmiset vittuilivat minkä ehtivät eikä minläänlaista jonoa ollut havaittavissa. Myös kuuten tunnin työvuoro ilman taukoja tai vettä erittäin kuumassa teltassa oli varsin erikoinen kokemus, jota en haluaisi kokea toiste. Muistakaa ihmiset, emme me talkoolaiset ole vastuussa, jos järjestylyt pettävät hieman. Kuusisaari ei ole koskaan aikaisemmin ottanut vastaan yli 17 000 festavaalivierasta ja tämä kesä oli Qstockin historiassa vasta kolmas, joten emme me ole konkareita syntyessämme.

Työvuoron loputtua pikainen suihku ja olut auki. Eikä olut olekkaan ikinä ennen maistunut niin hyvältä. Alkuillasta tapasin myös Tomit sekä aivan liian monta vanhaa tuttua lueteltavaksi asti. Kaikinpuolin hauska ilta kruunautui aamusaunaan Jukan kämpillä.

Sunnuntai 31.7

Festavaalit ohi :/ Perinteiseen tapaan pizzaa, kahvia ja tupakkia kului, kuten lähes aina krapulapäivinä.


Jun 20 2005

Rock Rock!

Mahtavaa oli! Rahaa meni ja väsy tuli, mutta päivääkään en vaihtaisi pois.


Jun 15 2005

Provinssirock 2005

Tätä onkin jo odotettu ja nyt se on jo käsillä – Provinssirock

Vielä mutka työpaikan kautta, jonka jälkeen suuntaankin Nivalaan, jossa vietän vielä yhden yön, jonka jälkeen suunnataan kohti Seinäjokea. Kihelmöin.


Jun 29 2004

Kaikki loppuu aikanaan

Niin ikävältä kuin se tuntuukin, niin pakko se on myöntää: vuoden 2004 juhannus on ohi, mutta muistot erittäin hienot pysyvät vielä pitkään mielessä. Raumanmeren juhannus oli erittäin hieno kokemus ja halu mennä sinne myös ensi vuonna olisi suuri, mutta esteenä ovat luultavasti kasarmin portit. Mutta ei anneta sen synkistää mieltä, tässä pieni matkakertomus vuoden 2004 juhannuksen tapahtumista.

Lähdimme matkaan torstaina noin kello kuusi ja matka sujuikin varsin rattoisissa merkeissä, mutta perillä mieliala kieltämättä laski, kun meitä odotti kaatosade. No, säälle emme ole ennenkään voineet mitään, joten osaamme oli pakko tyytyä. Onneksi sade ei kuitenkaan kestänyt pitkään, joten olikin aika palata takaisin teltoille. Veren alkoholipitoisuuden kohotessa kohosi myös tunnelma ja oli aika tehdä tuttavuutta naapuritelttojen ihmisten kanssa, joista lähes kaikki osoittautuivat mahtaviksi ihmisiksi, joten tässä vaiheessa lieneekin sopivaa lähettää terveiset Tialle ja kumppaneille Helsinkiin, Viktorille ja Marikalle sinne jonnekkin päin Suomea sekä erityisesti Ollille ja Matille, joiden seurassa tuli vietettyä aikaa erittäin paljon.

Illan pimentyessä olikin aika suunnistaa kohti itse aluetta, jossa kävimme samantien katsomassa Viikatteen ja CMX:n keikat. Aivan mahtavaa oli. Illan tuli törmättyä myös muilla kyydeillä tulleisiin kavereihin ja eräs erittäin mukava osuus koko juhannuksesta alkoi, kun tapasimme Annukan. Mahtava ihminen. Kertakaikkiaan mahtava. Take care ja muista pitää yhteyttä. Illemmalla suunnistin katsomaan Stratovariuksen keikan, jonka aikana tuli norkoiltua liian lähellä kajareita ja koko viikonlopun ajan kuulin kaikuna puheeni. Tarkoitus olisikin huomenissa vielä suunnistaa lääkäriin näyttämään, että tuliko mitään pysyvää vahinkoa.

Perjantaina meininki jatkui samana ja tuli tehtyä rutkasti lisää tuttuja, joista todisteena hyvien festari-ihmisten nimiä täynnä olevat kädet, jalat sekä vatsa :). Päivä meni terassilaivalla sekä yleisen seikkailun parissa ja illemmalla suunnistimme Annukan kanssa katsomaan Ismo Alangon kertakaikkiaan mahtavan keikan ja keikan aikana tulikin otettua festereiden toiset näkyvat ja tuntuvat vahingot, kun Annukka oli olkapäilläni ja festarihuuman ohessa kaaduimme. Housut polvesta halki ja itse polvi tirskuttaa verta. Mutta vahingot ovat vain hidasteita, eivät ne estä hauskanpitoa. Niilon kanssa käytiin vielä illalla katsomassa Matti Nykäsen keikkaa noin biisin ajan, jonka jälkeen pää ei enään kestänyt. Onneksi Timo Rautiaisen keikka eturivistä käsin poisti Matista tulleen huonon olon.

Lauantai alkoi Alfred Hitchcockin Linnut-elokuvan tunnelmissa, kun lokkiparvi hyökkäili leirimme kimppuun syömään ruuantähteitä. Oli ainakin erilaisempi herätys – samoin kuin kunto näiden pommitusten jälkeen. Lauantain aikana Olli ja Matti lähtivät takaisin koteihinsa, mutta me muut jatkoimme juhlimista. Illan aikana tuli tarkastettua vain yksi keikka, joka oli Yön aivan mahtava esitys, mutta vähitellen alkoi vain kasvaa haikeus siitä, että kohta tämä kaikki on ohi ja edessä on paluu arkeen. Piristystä iltaan toi sentään se, että tapaisin “suuren sankarini”, Henry Saaren, jolle tuli tuoppi tarjottua.

Sunnuntaina olikin aikana morjenstaa viikonlopun aikana tutuiksi tulleet ihmiset ja suunnistaa kohti kotia. Matkalla pysähdyimme Porissa syömään ja samantien onnistuin saamaan vienoja hymyä aikaan, kun Hesburgerin myyjä ei pystynyt pidättämään ihmitystään käsistäni, jotka olivat täynnä näiden em. mainittujen mahtavien ihmisten nimmareita. Samoin kävi myöhemmin huoltoasemalla Seinäjoella.

Mutta mikäs on mahtavampaa, kuin paluu hikisenä ja haisevana kotiin ja siskolla on kylässä Oulusta kotoisin oleva kaveri, jota en ole aiemmin tavannut. Tein hienon vaikutuksen luultavasti. Tänään olikin edessä paluu arkeen ja töihin, jonne tänään saapuivat uudet tonnitalkoolaiset, Mirva ja Niko, jotka vaikuttavat varsin päteviltä tonnareilta. Huomenna pitäisi saapua vielä kolmannenkin, mutta ahdistaa vain pohtia sitä, että mistä keksiä töitä jälleen kolmelle, kaksi on juuri sopivasti.


Valitse sivu: Edellinen 1 2