Jul 27 2010

Jouni ♥ Piu

Viime lauantaina vietimme Jounin ja Piun hääjuhlaa Villa Kaljaasissa. Juhlat sujuivat mitä mahtavimmin ja uskoisin, että kaikilla oli hauskaa ja mukavaa.

Tällä viikolla onkin jälleen sen verran ohjelmaa tiedossa, että torstaina on edessä omat syntymäpäiväjuhlani, lukuja mittariin kertyy tällä kertaa 25 vuoden verran. Viikko jatkuukin perjantaina ja lauantaina sopivasti Qstockin parissa – tosin lippua en ko. tapahtumaan ole ostamassa, mutta piha-alueella on tarkoitus pyöriä.


Jul 6 2010

Kesä 2010 ja uusi tekniikka

Kuukausi siinä viereähti, mutta viimein se saapui käsiini: HTC -Desire -älypuhelin, juuri sopivasti entisen hajottua. Päivän käytön jälkeen en voi olla liikaa kehumatta puhelimen erinomaista toimivuutta ja nopeutta, unohtamatta tietenkään Android Marketia, josta löytyy niin maksullisia kuin ilmaisia ohjelmia pilvin pimein.

Ja jottei teknologiahöpinä katkeaisi pelkästään tähän, niin kesäkuun puolella satuin voittamaan Digikohinan kilpailusta Logitech S315i -matkakaiuttimet. Pääasiallisesti kaiuttimet ovat suunnattu iPhonelle/iPodille, mutta AUX-liitännän ansiosta myös muiden soittolähteiden liittäminen onnistuu laitteeseen.

Mutta ei kesä todellakaan ole pelkästään teknologiahöpinää. Sateisen alkukesän jälkeen helteet ovat jälleen palanneet ja kesätoimet ovat “käynnissä”, siispä hieman tiivistelmää:

  • Vaikkakin minulla oli jo lippu hallussani Provinssirockia varten, niin hieman ennen festareita päätin myydä lipun lähinnä kyytiongelmien takia. Luonnollisesti festareiden käymättä jättäminen harmitti, mutta kyllähän viikonloppu rattoisasti myös  Oulussa vierähti.
  • Juhannuksen vietimme perinteiseen tapaan Tiinan mökillä, taitanee olla kolmas tai neljäs peräkkäinen juhannus jonka siellä vietämme isolla porukalla. Tämän vuoden “erikoisuutena” olivat kaksi espanjalaista vaihto-oppilasta mukana meiningissä.
  • Viime viikonloppuna olikin vuorossa Jounin pottarit, jotka täytyy mainita kaikinpuolin onnistuneita ainakin omasta mielestäni. Mökin vuokrasimme hietasaaresta ja ohjelmassa oli suhkot urheilupainottaisia (!) aktiviteetteja ilman ahdistavaa polttarisankarin nolausta.

Muilta osin kesää onkin kulutettu niin Ainolassa, Kiikelissä kuin Holliskassa. Myös lentokoneita on käyty bongailemassa ja kuvailemassa Oulunsalon lentäkentällä unohtamatta tietenkään seikkailua Haukiputaalla vanhassa hylätyssä tehtaassa, josta myös yllä oleva kuva on peräisin.

Eli kesä on sujunut siis kaikinpuolin hyvissä merkeissä, tosin tänään olisin toivonut saavani hieman erilaisen kirjeen, sillä OAMK:lta saapuivat pääsykokeiden tulokset, mutta itse en ollut hyväksyttyjen listalla. 9.6. Kävin siis pääsykokeissa kuvalliseen viestintään, mutta varasija oli parasta mihin tällä kertaa pystyin. Mutta toisaalta, aina voi elätellä toivoa noususta varasijalta sisäänpäässeiden listalle.


Mar 24 2010

Valokuvakärpänen

(Alkuperäinen, muista myös osa #2)

Pitkästä aikaa pieni valokuvakärpänen on jälleen päässyt puremaan ja nyt on tullut parina iltana käytyä Sampon kanssa iltakävelyillä ulkoiluttamassa Canoneitamme. Ja kuten yllä olevasta kuvasta näkyy, niin olisi todellakin pitänyt muistaa heti alkuun käyttää kaukolaukaisinta, eikä mennä ajatustyylillä “Ei tämä tästä mihinkään tärähdä”. Myös vakaampi alusta tripodille olisi ollut luksusta.

Mutta mikä parasta, tänään kilahti postiluukusta kolmen päivän lippu Provinssirockiin! Jokohan sitä saisi mennä pystyttämään telttansa Törnävälle.


Mar 17 2010

Uusi osoite, vanhat kujeet

Reilut 20 päivää on jo täällä uudessa asunnossa tullut vietettyä, joten on pikkuhiljaa aika kirjoittaa pienoinen tilannepäivitys.

Päätimme samaan aikaan muuttavan kaverini kanssa vuokrata puoliksi pakettiauton ja vuokrauksen teimmekin hyvissä ajoin, liki 3 viikkoa ennen aiottua muuttopäivää, mutta kuten tavallista, asiat eivät suju suunnitellusti, sillä paria päivää ennen muuttoa soitin vuokraajalle kysyäkseni tarkempia tietoja auton luovutusajankohdasta, jolloin puhelimesta kajahti lausahdus, jota ei mielellään kuule hetkeä ennen muuttoa: “Luulin ettet tarvitsekkaan autoa, joten sovin edellisen vuokraajan kanssa vuokra-ajan pidentämisestä”.  Muutaman valikoidun lauseen jälkeen olikin aika ryhtyä kiivaasti etsimään uutta pakettiautoa ja onneksi moinen löytyikin suhkot vaivattomasti vaikka varoitusaika oli lyhyt ja kuunvaihde tunnetusti vilkasta muuttoaikaa, joten helpotus oli suuri.

Kuten jo aiemmin olen täälläkin sanonut, niin tämä uusi asunto on huomattavasti pienempi kuin entinen joten jo ennen muutoa kotiväkeni vieraili Oulussa peräkärryn kanssa jonka avulla osan ylimääräisistä tavaroista sain kaatopaikalle ja osa lähtikin kotipuoleeni Nivalaan, mutta tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että eikö tavaraa olisi ollut runsaasti.

Helmikuun viimeisenä päivänä olikin sitten aika ryhtyä muuttamaan jolloin ensin hoidimme yhden kuormaa tavaraa hänen uuteen osoitteeseensa ja jonka jälkeen olikin aika ryhtyä muuttamaan minua. Vaikka aluksi aamulla säikähdin, että saanko sittenkään lähestulkoon ollenkaan muuttoapua niin kaikki kääntyi oikeinpäin ja muuttoapua riitti yllinkyllin ja kaikille muuttoon osallistuneille erittäin suuri kiitos.

Muuton jälkeinen alkukaaos oli luonnollisesti kauhea ja hetken jo pohin, että tuleeko tästä mitään, mutta kärsivällisyydellä ja pienellä sovittelulla tavarat alkoivat löytää paikkaansa ja itseasiassa asunto alkaakin näyttämään nykyisellään jo lähestulkoon itselleni sopivalta. Ja kuten kuvastakin näkyy, niin pienemmän takia tiettyjä kompromisseja on täytynyt ainakin näin alkuun tehdä, sillä entinen ylisuuri ATK-pöytäni ei sopinut mihinkään järkevään paikkaan, joten nettisurffailu sujukoon ainakin väliaikaisesti sohvalta käsin.

Näin kaikinpuolin elämä on silti jatkunut entisillä raiteillaan, juhlien sekä töitä ja opiskelupaikkoja etsien, onpa muutama uusi tuttavuuskin sattunut jo reitille.

Mutta tämän päivän luonnollinen kohokohta oli kolmen päivän lippujen tilaaminen Provinssirockiin, johan tätä on jälleen melkein vuosi jo odotettu.


Aug 27 2009

OMVF virallisesti ohi, mutta lisää hommia tiedossa

OMVF on nyt jo siis virallisesti ohi ja täytyy sanoa, että ainakin itselläni oli varsin hauska, mutta suhkot rankka viikonloppu ko. tapahtuman parissa ja kaiken kruunasi karonkka Myllyojan asukastuvalla kera ilmaisten juomien, puusaunan sekä aivan mahtavan kuumavesipaljun, johon olen rakastunut sydämeni pohjasta.

Sitähän sanotaan, että lähes aina kannattaa ottaa vastaan tarjottu työ, sillä se voi poikia uusia työtilaisuuksia ja niin ilmeisesti on käymässä myös nyt, sillä OMVF:n jälkimainingeissa minua pyydettiin mukaan roudaamaan huomenna Agentsia Ouluhallille. Rahapula on akuutti, joten hyvin kelpaa myös tällaiset työt. Sinänsä vaan harmi, että ko. homman takia jää välistä Minnan tälle illalle suunnitellut läksijäiset sekä viikonlopun mökkireissu.


Aug 23 2009

Karonkka lähestyy

Toisin kuin aiemmassa merkinnässä arvelin, niin illan mittaan päädyin kuitenkin Kiikelin kautta Teatrialle hoitamaan vielä viimeiset roudaukset pois alta, eli edessä oli Pumpeligaalan hautaaminen naftaliiniin jälleen vuodeksi.

Hommaa ei kuitenkaan enää ollut kovinkaan paljoa, joten kotia pääsi jo ennen kahta, mutta on mainita, että jokainen talkoopäivä olisi voinut alkaa kuten tämä päivä: ei työntekoa samantien, vaan skumppalasi käteen ja maljankohotus. Päkkäriltä tuli bongattua myös Fredi, Irina Björklund sekä illan juontajana toiminut, Hauskimpien kotivideoiden juontaja Sampo Marjomaa.

Illalla on edessä luonnollisesti karonkka, mutta sitä ennen alla vielä kultaisen pumpelin voittanut Eleanoora Rosenholm – Ambulanssikuskitar


Aug 22 2009

OMVF loppusuoralla

omvf_staffOulun musiikkivideofestivaalit alkavat viimeinkin olla loppusuoralla ja sen kyllä tuntee jo kehossaan. Kuten jo aiemmissa pikamerkinnöissä mainitsin, niin ensimmäinen OMVF-päivä meni normaalisti videoita katsellen, mutta jossain välissä olin päättänyt ilmottautua talkootyöläiseksi.

Ensimmäinen päivä sujui varsin rauhallisesti Torinrannassa lähinnä valmistellen tulevaa seuraavan päivän koitosta, mutta eilinen olikin jo varsin rankka päivä, alkuperäisen suunnitelman mukaan työpäivän keston piti olla 09:00 – 04:00, eli n. 19 tunnin vuoro olisi ollut tiedossa.

Paikalla talkoolaisista oli aamusta lähtien vain minä ja Katja, jonka kanssa jouduimme kahdestaan kantamaan niin trampoliineja, jääkaappeja, aitoja, paineaitoja sekä niiden pystyttämistä ja niin paljon muuta. Viimeinkin kuuden aikaan saapui lisää yksi talkoolainen, yhdeksän aikaan illalla seuraava ja noin klo 23 seuraava. Muutoin tämä ei olisi ollut ongelma, mutta koska kahdestaan olimme tehneet jo valtavasti työtä, niin alkoi tuntua varsin epäreilulta, että olisimme joutuneet myös alueen purkutöihin, joten viimein puolen yön aikaan oli aika sanoa herra isoherralle, että nyt ei enää jalat kanna ja kädet ovat maitohapoilla, että voimmeko lähteä pois – onneksi tämä sopi myös hänelle. Ja nyt kyllä tuntee raajoissa eilisen.

Tavallaan hauska tapaus sattui eilen paineaitojen pystyttämisen ohessa. Olimme pystyttämässä aitoja kun yhtäkkiä hieman aiemmin avuksi saapunut toiminnanjohtaja yhtäkkiä lopetti auttamisen ja siirtyi keskustelemaan muutaman ihmisen kanssa. Aikani katseltuani päätin siirtyä joukon luo kun yhtäkkiä eräs keskustelijoista ojentaa kätensä mielessään kättely. Aluksi en tajunnut homman nimeä, kunnes viimein hehkulamppu syttyi pääni päällä ja tajusin, että Anna Puuhan se siinä yrittää kätellä. Olin kuitenkin pystyttänyt em. paineautoja jo pitkään ilman käsineitä, joten kädet olivat uskomattoman likaiset ja ruosteiset, joten kädet pystyyn ja tokaisu, että oletkos nyt ihan varma asiasta. Ei enää ollutkaan, vaan pieni pakomatka ja kaukokättely.

Anna Puun roudauksen ja keikan jälkeen olikin vuorossa Ilmakitaransoiton MM-kisat ja varsin hyvä tunnelma tuntui porukalla olevan backstagella niin ennen kisaa kuin sen aikana ja myös sen jälkeen. Mestaruuden ratkeamisen jälkeen pikainen lavan siivous serpentiinistä sun muusta ja aika roudata DJBB ja viimeinkin oli kotiinlähdön aika.

Täysin varma en vielä ole, että tarvitaanko minua Pumpeligaalan viimeistelyssä, mutta jokseenkin veikkaan, että taidan jättää tämän kysymyksen leijumaan ilmaan ja hieman parannella jumiutuneita lihaksi. Huomenna on onneksi OMVF:n karonkka ja ilmaista viinaa.


Jul 27 2009

Qstock on ohi

Qstock 2009, väkeä linnasaaressa
Juhlat on jälleen juhlittu ja Qstock 2009 on virallisesti ohi. Lippuja tapahtumaan en tänäkään vuonna ostanut, suurimpana syynä kiinnostavien bändien vähyys, joten juhlinta rajoittui lähinnä linnasaareen.

Ilman vahinkoja en tältäkään reissulta selvinnyt, vaan lukemattomien mustelmien lisäksi onnistuin uintireissulla iskemään varpaani joko pullonsiruun tahi terävään kiveen, joten varvas on vaihteeksi auki. Myös viikon omistamani pyörä jäi todennäköisesti tälle reissulle.

Päivitys: Ilmeisesti sitä kerkeksi silti hieman kaikkeen:

11:03:40 < Nile> haha
11:03:51 < Nile> hanuri hurmaa naisia
11:03:54 < Nile> video mulla

11:04:32 <@ruottis> MadFin: muistakko perjantaina ku huljutit päätä rotuaarin pallon purossa? :D
11:04:35 <@MadFin> kön en tiiä missä välissä oon tullut pois nukkumasta rannalta ja vaihtanut telttaan
11:04:55 <@ruottis> MadFin: menit mahalleen siihen eteen niinku joku mekka-palvoja
11:05:02 <@ruottis> sitte nouset ja sanot että “kylmää!”

11:06:00 <@ruottis> MadFin: muistakko ku nukahit pyörätielle real dealin eteen? ;D
11:06:26 <@ruottis> MadFin: nile, niinamari ja minä ei sua saatu siitä ensin millään heräileen, sit tuli joku lomalla oleva
ambulanssikuski ja nosteli sua (perjantai)
11:06:42 <@MadFin> voeeee vittu :D
11:06:46 <@ruottis> sitte jotku bensalenkkarit luuli että ollaan ryöstämässä sua
11:07:06 < Nile> joo ja sitte se ambulanssikuski huusi sulle vähä ja sää pahotit mielen
11:07:33 <@ruottis> yritti nostaa hannun rillejä et näkee onko pupillit laajentunu ni hannu läpsii sitä kädelle :D


Jul 24 2009

Qstock 2009

Qstock 2009
Se on täällä taas, nimittäin Qstock 2009. Lippua itse tapahtumaan minulla ei ole, mutta perinteisesti alueen ulkopuolella normikentällä istuskelua ja hyvästä seurasta nauttimista. Itseasiassa, enimmäinen riipasupuhelu saapui jo ennen seitsemää :)


Jun 22 2009

Provinssirock 2009

Tämän kertaisesta matkasta Provinssirockkiin tulikin melkoinen seikailu, joten paras aloittaa ihan alusta.

Minullahan oli hyvissä ajoin ostettu lippu tapahtumaan, mutta rahapulassa päätin myydä lipun pois. Lievässä surutilassa paria päivää ennen provinssia olimme kavereiden kanssa mokeltamassa ja seuraavan aamun olotilassa saimmekin päähän sen loistoidean “Noorallahan on lippu myynnissä, eiköhän lähdetä provinssiin sittenkin”.

Matka käynnistyi ja pääsimme perille keskiviikkona iltasella ja vastassa oli jo aiemmin paikalle saapuneita tuttuja ja päivät kuluivat mokeltaen ja bändejä kuunnellen ja jossain välissä olin myös varpaanikin onnistunut hajottamaan, jolloin suunnaksi ensi-aputeltta ja kipulääkkeet.

Provinssi meni tapansa mukaan aivan liian nopeaa ja maanantaina oli aika lähteä kotia. Vai oliko? Koska lähdin matkaan hetken mielijohteesta, niin eihän minulla ollut ollenkaan paluukyytiä, joten suunnaksi Seinäjoen rautatieasema. Mutta jotta reissu ei olisi ollut niin helppo, niin pankki oli ystävällisesti tyhjentänyt tilini opintolainan takaisinmaksurahoista (ennakkoilmoitus tästä saapui 19.6, rahat lähtivät 15.6) .

Rahaa toki saa aina lainaan, mutta perillä rautatieasemalla, noin klo 11 aamulla, minulle selvisi, että VR on lakossa aina ma-ti väliseen yöhön kello kolmeen. Aikani kiroiltua tajusin, että on onneksi olemassa myös bussit, joten muiden festari-ihmisten kanssa jonottamaan tikettiä, mutta mitä vielä – Seinäjoelta bussit olisivat kulkeneet vain Vaasaan asti.

Lopputuloksena päädyin olemaan hereillä ja krapulassa Seinäjoen rautatieasemalla noin 22 tuntia, kunnes viimein raidebussi vei Kokkolaan, josta viimein takaisin Ouluun. Täytyy sanoa, että ei ole pitkään aikaan tuntunut niin hyvältä päästä takaisin kotia :D


Valitse sivu: 1 2 Seuraava