Vanha suomalainen sananlaskukin sen sanoo; "Poliisi on ystävä". Ja näin se tuli jälleen kerran todistettua eilettäin.
Poliisilain mukaan poliisin tehtävänä on oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksen turvaaminen, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen sekä rikosten ennalta estäminen, selvittäminen ja syyteharkintaan saattaminen.
Henkilökohtaisesti olen tarvinnut ja soittanut poliisin apuun kahteen otteeseen, eikä kummallakaan kertaa kokemukset ole olleet niitä parhaimpia.
Tämä päivä alkoi jälleen turruttamaan paatunutta mieltäni. Olin matkalla kuulemaan magneettikuvauksen tuloksia, mutta koska sairaalaan on matkaa sen verran paljon, päätin hypätä bussin kyytiin. Aikaa oli vielä reilusti, kun aloin lähestyä bussipysäkkiä. Mieltä ihmetytti poliisien suuri määrä alueella.
Istahdin odottamaan bussia ja poliisien määrä vain lisääntyi ja liikenne pysäytettiin täysin. Aikani lääkäriin läheni jatkuvasti eikä bussiani näkynyt, vaikka sen piti olla jo paikalla. Aikani kuluksi päätin jutella muiden odottajien kanssa siitä, että mikäs liikennettä noin kamalasti pidättelee ja mistä tämä poliisien suuri määrä johtuu. Pian sainkin tietää, että Venäjän pääministeri Mihail Fradkov ja pääministeri Matti Vanhanen olisivat piakkoin ajamassa saattueineen paikan ohi.
Aikaa kului. Aikaa kului lisää. Viimeinkin, mersusaattua ja tilataksit tummennettuine laseineen kaasuttivat ohi jenkkityyliin ja viimeinkin liikenne alkoi jälleen sujua. Matkalla kuulin, että myös rajavartiolaitos olisi ollut paikalla mukana. Viimein, OYS:n ovella ja vain hieman myöhässä sovittuun tapaamiseen (ja joita kiinnostaa, niin lisätytkimuksia edessä, EMG jne)
Kirjoitukseni pääpointti oli se, että kun apua todella tarvitaan, niin sitä ei saada. Mutta jos kyseessä on sikariportaan edustaja, niin yksiköitä ja hienostelua kyllä riittää, vaikka sitä ei tarvittaisi näissä meidän pohjoisen oloissa. Benropen sanoin, ahdistaa.
Ja jottei kirjoitus olisi pelkkää paapomista, niin suosittelua näköradion puolelta.
Prison Break on osoittautunut varsin koukuttavaksi ja erilaiseksi sarjaksi. Kun monesti valitetaan, että televiosta ei tule yhtään mitään, niin nyt voin ainakin omalta kohdaltani perua sen kaiken, kun meillä on Prison Breakin lisäksi mm. Lost, Deadwood, The Shield ja lukuisat monet muut loistavat sarjat.