Jun 30 2008

Ristoa ja cityhirviä

Jälleen on varsin toiminnantäyteinen viikko takana. Vaikkei juhannuksesta kerennyt täysin toipua, niin oli jälleen aika matkata kohti uusia seikkailuja.

Keskiviikkona oli jälleen juhlien aika jaakkotiinalassa ja laiturilla yötä viettäen. Vähemmän yllättäen seuraavan päivän loiventavat venyivät ja saunan kautta suuntasimmekin PSK Kaupunniin katsomaan Riston keikkaa. Tunnelmallista ja tiivistä tunnelmaa ei voita mikään.

Kun osa porukasta lauantaina suuntasi matkansa kohti Pottupeltorokkia, me jäljelle jääneet vietimme ovat varjopottupeltorokit Nallikarissa. Jo alkuunsa tapahtui ihan kiva (kaupallinen) yllätys, kun Red Bullin markkinointiauto kaarsi porukkamme luo ja ilmaiseksi saimme kouraan virkistystä.

Kaikinpuolin ilta sujui Nallikarissa varsin rattoisissa merkeissä ja illan päälle siirryimme jälleen perinteiselle laiturillemme, jossa bongasimme myös Kalevassa mainitun cityhirven. Taisi raukka pelästyä meitä ja lähti uimaan vastarannalle.


Jun 26 2008

Juhannus 2008

Kovasta propsit piulle

Juhannus 2008 sujui varsin mallikkaasti Tiinan mökillä Iissä. Hauskaa oli ja mokellettua tuli oikein kunnolla, joten kiitos kaikille paikalla olleille.


Jun 25 2008

Ravintola Nuevo Latino

Se on vain pakko minunkin kantaa korteni kekoon tämän Ravintola Nueva Latino -jupakan osalta, sillä tietyltä osin tuo tuntuu myös tutulta.

Alla onkin lainaus, jonka kirjoitin myös Eerola.com:n blogiin

Itselläni on ollut hieman samanlaisia tapauksia pyörittämäni http://verkkokaupat.org -sivuston kanssa.

Muutamat kauppiaat ovat vaatineet poistamaan sivustonsa tiedot tietokannasta negatiivisten kommenttien takia tai jopa poistamaan vain yksittäisiä kommentteja, jotka ovat negatiivisia, mutta jättämään positiiviset kommentit paikalleen.

Sivusto kumminkin toimii Suomen lain puitteissa ja täällä vallitsee luullakseni edelleen Suomen laki, joten kommentit ovat saaneet jäädä sivustolle.

Jo sivuston alkuaikoina kysyin Electronic Frontier Finland ry:n (www.effi.org) näkökantaa, joka oli:

‘Kyllä saat pitää tuollaisia kuluttajien reittausivuja ihan vapaasti netissä. Kauppias voi todellakin reagoida sinne kirjoittamalla itse vastineen kun kerran sana on vapaa’


Jun 18 2008

Omaetiketti

Ja minäkun jo pelkäsin, että nämä Lapin Kullan OmaEtiketti-kampanjan etiketit eivät koskaan saapuisi. Vihdoinkin!


Jun 17 2008

Varjoprovinssi

Kun muut matkasivat kohti Provinssirockkia, emme me jäljelle jääneet voineet vain jäädä nielemään katkeria kyyneliä, vaan päätimme järjestää oman Varjoprovinssin.

Viikonloppu alkoi luonnollisesti aloitteluklubilla, eli Snuukkerin häppäreillä, jonka jälkeen perinteistä pussikaljaa Teatterin takana. Hauskaa oli siihen saakka, kunnes yön aikana tajusin, että olin kadottanut Nokia N80 -puhelimeni. Vieläkin mokoma on kadoksissa ja seuraava askel lieneekin tutkailla käydyt paikat hatarien muistikuvien perusteella. Ja jos ei löydy, niin johan ko. puhelin minulla melkein vuoden kesti.

Lauantai vierähtikin sitten Varjoprovinssin parissa Sonnisaaressa ja asiaankuuluvasti matkassa oli festarielämää ajatellen myös teltta. Ja eihän tämäkään ilta täysin onnistuneesti sujunut, sillä illan mittaan onnistuin kadottamaan avaimeni, jotka onneksi eräs tuttuni poimi myöhemmin talteen.  Kesä, kärpäset, feissarit ja hihhulit – ei ihminen saa edes mokeltaa nykyään rauhassa.


Jun 2 2008

Opiskelemaan jälleen?

Yllä olevan kuvan mukaisesti, lienee siis jälleen aika yrittää.

Hetkellisen mitättä-refleksin aiheutti kyllä tämä, kun parkkipaikka täyttyy sireenien äänestä – ilmeisesti kuitenkin turha hälytys, sillä varsin nopeasti yksiköt poistuivat paikalta.