Appelsiini.org
Appelsiini päivässä pitää lääkärin loitolla

Jotain hyvin tuttua

January 22nd 2008 in Opiskelu, Päiväkirja

Huomaako kukaan muu yhtäläisyyksiä tähän?

Ei koulu tälläkään kertaa tuntunut oikealta ja jälleen sitä työttömänä oleskellaan. Kunhan töitä saisi pikaisesti jostain, kun ei tuo toimeentulotukikaan niin suuresti houkuttele.


Samankaltaiset merkinnät:

  1. Sain jotain aikaan
  2. Kouluun taas




required



required - won't be displayed


Your Comment:

Tämänkin vuoden joulu vierähti jälleen kerran kotioloissa Nivalassa. Vaikka kotona on aina mukava käydä, niin haittapuolena on se, että suurinosa Nivalalaisista tutuistani on jouluna jossain muualla viettämässä joulua, joten tietty tekemättömyys vaivaa. Mutta kyllä kinkku kaiken korvaa.
Vaikka jälleen kerran sovimme perheen kanssa, että lahjoja ei osteta, niin minä ja siskoni olimme ainoita, jotka tästä sopimuksesta [...]

Previous Entry

Tänään oli viimeinkin aika viedä Apassi sterilisaatioon, koska kiimat tuntuivat olevan entistä pahempia. Ja sehän ei ole mukavaa itse kissalle, eikä myöskään minulle.

Luonnollisesti 90 euron lasku kirpaisee pienituloista, mutta mitäpä näiden karvaturrien eteen ei tekisi.

Next Entry