Jun 8 2007

Lähes ohi on

Viimeinkin voi jo hieman huokaista, sillä tämän kevään pääsykoeputki alkaa olla viimein ohi.

Tänä vuonna hakukohteina olivat Oulun yliopistolta yleinen historia, aate-ja oppihistoria sekä informaatiotutkimus. Oulun ammattikorkeakoulun pääsykokeista eilen suoritin tietojenkäsittelyn pääsykokeen ja maanantaina on vielä edessä Viestinnän pääsykoe (mediatuottaminen). Ja onhan tässä tavallaan ollut parin päivän aikana paritkin työhaastattelut.

Eilen myös varmistui, että sunnuntaina OYS:iin joutuneella mummullani on ollut aivoinfarkti. Onneksi alkaa voimaan jo paremmin ja päässyt jo Nivalan terveyskeskukseen hoitoon. Kyllähän noita sairauksia sun muita alkaa ilmaantua, kun ikävuosiakin on alla jo 85.


Jun 5 2007

Lakitettu sisko

Ja vielä kerran onnittelut siskolleni valkolakin saannista. Lakitus tapahtui täällä Oulussa viime lauantaina, mutta itse juhlat viime sunnuntaina kotikonnuilla Nivalassa.

Lakitustapahtuma ja itse lakkijaiskahvit menivät varsin nopeasti ja helposti, vaikken pidäkkään tuollaisista suurista tapahtumista, enkä varsinkaan sukujuhlista. Hyvänä puolena tietenkin myös se, että tuli Nivalan perukoilla nähtyä tuttuja ja pitkästä aikaa istuttua Pidisjärven rannalla oluiden kera sään ollessa kertakaikkiaan upea.

Mutta kuume digijärjestelmäkameraa kohtaan kasvoi jälleen uusiin ulottuvuuksiin, kun käytössäni oli Jukan Nikon D70 kaikkine vermeineen. Ja tämä kuumehan ei lähde pois muutoin kuin ostamalla mahdollisimman pian oma järjestelmäkamera vermeineen.