Appelsiini.org
Appelsiini päivässä pitää lääkärin loitolla

Kuulumisia

July 17th 2006 in Päiväkirja

Kesä on aikaa, jolloin on muutakin tekemistä kuin istua tietokoneen ääressä kirjoitellen merkintöjä tänne, joten kerrataanpa lyhyesti viime aikojen kuulumisia, kenties elämään merkittävimmin vaikuttava ensin.

Sinut on hyväksytty opiskelijaksi Oulun seudun ammattikorkeakouluun.

Koulutusohjelma / suuntautumisvaihtoehto Tietotekniikan koulutusohjelma

Tutkinto Tekniikan ammattikorkeakoulututkinto, insinööri (AMK)

Eli näin pääsi käymään. Neljään eri vaihtoehtoon sekä yliopistoon hain ja pääsin siihen, johon viimeiseksi olisin halunnut. No, kenties on vain hyvä että jotain saan taas aikaiseksi elämälläni.

Muutoin aika onkin kulunut pippaloinnin merkeissä. Reilu viikko sitten suuntasin pitkän tauon jälkeen käymään kotonani Nivalassa, jossa oleskelinkin nelisen päivää. Kotimatkan koittaessa eräs tuttuni tuli mukaan ja pippalointihan se vain tiesi koko viikon. Viikon loppupuolella tänne matkasi lisää tuttuja ja ohjelmassa oli jälleen perinteisestä pussikaljoittelua Ainolassa.


Samankaltaiset merkinnät:

  1. Nivala & Naruska
  2. Kuulumisia Qstockista
  3. Niin hyvää kuin huonoa
  4. It’s Alive!
  5. Käymme yhdessä ain




required



required - won't be displayed


Your Comment:

Juhannus oli hauska ja ihmisiä sekä alkoholia riitti. Rahat menivät, jonka takia tämä uutinen alkoikin itkettämään. Oi miksi, miksi en ostanut lippuja ajoissa.

Previous Entry

Nukut vain noin yhden tunnin, koska sinulla on nini huono olo.
Sinulla on kuumetta
Kela haluaa sinulta takaisin 90e/kk opintotukia, yhteensä 921e. Mistä minä moiset rahat revin.
Soitin sanoo yhteistyösopimuksen irti, taustalla kuuluu kovaan ääneen ZZZZZZZ-ääni, jolloin musiikin kuunteleminen on mahdotonta.

Next Entry