Feb
25
2005
Huomenna lähtee kone ja loputkin tavarat kohti Oulua ja itse menen sinne vasta perässä muutaman päivän päästä maanantaina.
Niinpä tännekkin tulee pienoinen päivityskatkos, sillä en ole vielä tilannut uutta liittymää kämpille, mutta kokeillaan kirjoitella kuulumisia, jos vapaita koneita löytyy jostain päin. Tuki on aina mukavaa *vink vink*
Ja ihan vielä hieman tuosta paljon jauhamastani käsikivusta. Eilen alkoi hahmottua hieman lisää, eli kipu johtuu todennäköisesti vammasta kaularangasta – rikkinäisen jänteen lisäksi. Kyllä elämä on mukavaa.
Ei kommentteja | tagit: laajakaista, muutto, Oulu | kategoriat Päiväkirja
Feb
21
2005
Olen aina luullut, että minulla on verrattain vähän tavaraa ja vaatteita. Kuinka väärässä olenkaan ollut.
Vuokraisännän luvalla olen vienyt jo yhden lastin (takakontti täynnä + takapenkillä lasti) tavaraa tulevaan kämppääni ja nyt olen pakkaillut lisää tavaraa, niin voin vain huokaista tuskasta. Laatikoita ja pusseja kuluu, mutta kaapit/hyllyt eivät tyhjene sitten millään. Ja tähän lukuun en ole vielä edes ottanut tietokonetta, televisiota ja sen oheislaitteita saatika sitten stereoita oheislaitteineen. Ja muutenkin, karsinta on ollut rankkaa ja turhat tavarat ovat lentäneet roskikseen tai jääneet tänne kotiini kaappiin.
Useita tavaranviemisreissuja on siis tiedossa, mutta muutoin asiat alkavat olla hollillaan. Kelan ja sossun paperit ovat valmiina, maistraattiin ja postiin on ilmoitettu, tänään irtisanon ADSL-liittymän kotoa ja tilaan OPOY:ltä uuden (Kirottua, nykyään 2M/512 31e/kk, tuleva on 512/512 25e/kk) jne. Mitähän olenkaan unohtanut.
Ei kommentteja | tagit: laajakaista, muutto, Oulu | kategoriat Päiväkirja
Feb
20
2005
1. Muistatko ekan kännisi? Kerro.
Taisipa olla vuonna 1998 tai 1997 Nivalan Tuiskulan sillan alla. Muutamat sidukat naamaan, olo oli kiva ja Nightwish oli loistava.
Millainen olet juovuksissa?
Sosiaalinen
Oletko koskaan vetänyt perseet olalle niin että olet oksentanut / nukahtanut / menettänyt muistisi?
Ikävä kyllä tapanani on vetää aina perseet. Muisti lähtee useasti, silloin tällöin nukahdan ja nykyään oksentelen harvemmin (onneksi). Ikimuistoista oli, kun edellisilta lensi pari päivää seinillä olleille tapeteille.
Mikä on hulluinta mitä olet tehnyt alkoholin vaikutuksen alaisena?
Kaikkea tulee tehtyä, mutta tässä merkinnässä olisi koottuna muutamia
Kuinka usein olet kännissä nykyään?
2-3 kertaa viikossa. Jos rahatilanne sallii, niin useamminkin. Ja tämä on liikaa
Via SchizoBlog
Ei kommentteja | tagit: känni, meemi, Tuuba | kategoriat Maailmalta
Feb
18
2005
Se on sitten nyt varmaa, että minulla on muutto edessä. Kävin eilen Oulussa kirjoittamassa vuokrasopimuksen ja muutan kyseiseen kämppään 1.3.2005. Tervetuloa sumpille.
Vuokrasopimuksen allekirjoittamisen jälkeen suuntasimmekin siskoni kanssa Marian ja Jannen kämpille ja yllätys yllätys – nautiskelemaan taas vaihteeksi miestä väkevämpää. Hauskaa oli ja rahat meni, mutta sitä se elämä on.
Ei kommentteja | tagit: muutto, Oulu, vuokrasopimus | kategoriat Päiväkirja
Feb
16
2005

Onnittelut vanhemmilleni, siitä on kulunut 20 vuotta kun sanoitte toisillenne Tahdon ja yhteistä taivaltakin teillä on takana jo yli 30 vuotta.
Ei kommentteja | tagit: Avioliitto, onnittelut | kategoriat Päiväkirja
Feb
14
2005

Luettuani Petrin kirjoituksen vanhojen tansseista, mieleeni pälkähti taas se perinteinen pohdinta – aika vierii nykyään uskomatonta tahtia.
Omat valssini ja jenkkani vedin suhkot kunnialla läpi jo pari vuotta sitten, vaikka tuntuu siltä, että siitä olisi vain hetkinen. Vaikka jotkut sanoivat, että tämä oli yhtä tuskaa, niin itse kyllä nautin jokaisesta hetkestä, sillä eipä sellaiseen tanhuiluun tule toista kertaa mahdollisuutta. Ja oli mukavat jatkot.

Ja koulumuisteluja jatkaakseni, näin ollen penkkareistakin tulee kuluneeksi jo vuosi. Perinteiseen tapaan en ottanut turhia paineita tästä, joten puku tuli hankittua muutaman päivän varoitusajalla, jotta pääsimme heittelemään namusia karkinnälkäisille lapsosille (Toim. Huom. ja Niilo voi olla tässä vaiheessa hiljaa erinäisistä huudoistani). Hauskaa oli, mutta myös jatkot olivat hauskat.
Penkkareiden jälkeen alkoikin lukuloma, jonka aikana suorittelin vielä läjän kursseja, jotta lopulta pääsin kirjoituksiin, jotka vedinkin uskomattomalla tuurilla läpi. Huh, uskomatonta, että siitä on todellakin vuosi.
Ei kommentteja | tagit: Muistelu, Vanhojen tanssit, YO-juhlat | kategoriat Päiväkirja
Feb
14
2005
Niin, nyt minulla on edessä muutto ensimmäiseen omaan kämppään. Eli sain sen asunnon, josta puhelin muutama päivä sitten.
Ei kommentteja | tagit: koti, muutto, vuokrasopimus | kategoriat Päiväkirja
Feb
14
2005
Ystävänpäivä, turhaakin turhempi “juhla”. Sähköpostiin ja kännykkään saapuu tekopirteitä viestejä, mutta onneksi mukana on myös asiallisia toivotuksia.

Joten arvon vieraat, hyvää ystävänpäivää teille.
Ei kommentteja | tagit: Ystävänpäivä | kategoriat Maailmalta
Feb
12
2005
Nyt olisi tiedossa erittäin lupaavan tuntuinen kämppä Oulusta. Elikkä kohta auton keula kohti Oulua ja tutkailemaan ja kenties allekirjoittamaan vuokrasopimus. Kettu kuittaa.
Ei kommentteja | tagit: muutto | kategoriat Päiväkirja
Feb
10
2005
Noniin oppilaat, tämän oppituntimme aihe on “Kuinka nolaat itsesi”. Jotta hitaimmatkin pysyvät mukana, selostan tämän vaihe vaiheelta.
1. Kuuntele musiikki, omassa tapauksessani Indicaa.
2. Päätät lähteä sauhuille pihalle.
3. Väännä ääni suurehkolle, jotta kuulet musiikin myös ulos asti.
4. Nauti musiikista.
5. Palaa todellisuuteen satumaailmastasi naapurin taputusten muodossa. Miksi? Olet laulanut koko ajan kappaleiden mukana kovaan ääneen ja samalla vetänyt Michael Jacksonin tyyliin moonwalkia jäisellä pihalla.
6. Mene nolona takaisin sisälle.
Siinäpä se, muistakaa harjoitella tätä kotona.
Edelliset osat:
- Baari-illan päätteeksi tulet kotiisi neljän aikaan, mutta avain ei sovikkaan lukkoon, joten soitat ovikelloa. Oven avaa mies, joka kehottaa menemään seuraavaan taloon, eli omaan kotiisi.
- Baari-illan päätteeksi päätät käydä helpottamassa oloasi vessassa, mutta et enään löydäkkään ovea, jotta pääsisit pois. Soitat vanhempasi avaamaan oven ja muistutut itsellesi, että seuraavalla kerralla laitat valot päälle.
- Baari-illan päätteeksi (taas!) tunnet olevasi aivan oudossa talossa. Luulet olevasi eteisessä, mutta mikään ei ole omalla paikallaan. Mielessäsi käy mahdollisuus, että olet tullut väärään taloon tai se, että perheemme on päättänyt muuttaa keskellä yötä ja pakkaillut tavaroita. Et löydä omaa huonettasi, joten ryhdyt nukkumaan lattialla. Aamulla heräät siskosi huoneesta.
Ei kommentteja | tagit: laulaminen, Nolaaminen | kategoriat Päiväkirja