Dec 31 2004

Aasian suuronnettomuus

Jo aiemmin osallistuin Verkkokaupat.org-sivustollani tähän, mutta pyydän, että te mahdolliset vierailijat annatte edes muutaman pennosen Aasian suurkatastrofin uhrien auttamiseksi. Jo yli 125000 kuollutta ja kadonneiden suomalaisten nimilistalla vanhan luokkakaverin perheen nimet, niin… turha jatkaa.

Osallistu SPR:n keräykseen.


Dec 30 2004

Poliisi pamputtaa taas

Täällä Nivalassa olen tottunut siihen, että paikalliset lainvalvojat eivät puutu pikkurikkeisiin, mutta toisin on edes hieman isommissa paikoissa, kuten naapurikunnassa Ylivieskassa.

Illanpäälle päädyin kuskiksi muutamalle kaverille ja suuntasimme juuri em. Ylivieskaa kohti. Jonkin aikaa ajeltuamme Suomen valtion tarjoama valoshow kehotti meitä pysähtymään, jonka myös teimmekin. Syynä tähän oli se, että olin unohtanut laittaa valot päälle (eihän sitä keskustassa aina muista), mutta onneksi pääsin tälläkin kertaa kirjallisella huomautuksella.

Kirjallinen huomautus

Onneksi myös Google AdSense muisti minua pienoisella avustuksella, joten kyllä se elämä välillä loistaakin. Ja mikä parasta, myös puolustusvoimat muistivat minua juuri ennen joulua saapuneella kirjeellään:

Palveluskelpoisuutenne on jätetty ratkaisematta LTO:n kohdan S63 nojalla, ja teidän on saavuttava uudelleen tarkastettavaksi 12.12.2005 jälkitarkastukseen.

Hjyva, hjyva. Kunpa vielä onnistuisin hankkimaan sen asunnon Oulusta, niin kaikki olisi täydellisesti.


Dec 29 2004

Baana Kotinetti

dna Laajakaista ja Baana Kotinetti Laajakaista -liittymien nopeuksia nostetaan tällä viikolla (vko 53). Muutostyöt voivat aiheuttaa xDSL-asiakkaille lyhyitä yhteyskatkoksia. Uuden nopeuden saa käyttöön uudelleen kirjautumalla

Eli käytössä on nyt 2M/512 kbps ADSL-yhteys tietääkseni 31 euron kuukausihintaan (ainakin edellinen 1M/512-yhteys oli tämänhintainen).

Kehitys on ollut huimaa, kun muistelee vuotta 2000, jolloin ADSL-yhteys hankittiin tähän talouteen – nopeus oli 256/256 yli 70 euron kuukausihintaan.


Dec 26 2004

Joulumeemi

Joulumeemia SchizoBlogin kautta.

1. Uskotko joulupukkiin?
Kukapa muukaan ne lahjat toisi. Mutta tottapuhuen, en enään muista milloin menetin uskoni joulupukkiin. Kenties ikä toi viisautta (tai tylsyyttä lapsen elämään)

2. Mikä on lempijoululaulusi?
Periaatteessa vihaan kaikki joululauluja, vaikka niissä on oma tunnelmansa. Tänä vuonna on soinut runsaasti Ajattaran mukavan jouluinen Hei tonttu ukot

3. Kuka teillä koristelee kuusen?
Vanhemmat. Kenties siskokin. En tiedä, en jaksanut kiinnostua tämän tietämisestä tänä vuonna.

4. Lempijouluruokasi?
Yleisesti ottaen mitkään jouluruuat eivät mene minun kurkustani alas, lukuunottamatta ah niin herkullista harmaasuolattua kinkkua.

5. Pitääkö jouluna olla lunta maassa?
Ehdottomasti.

6. Mitä sinun on pakko tehdä jouluna?
Astetta vaikeampi kysymys. Yrittää väkisin vääntäytyä joulutunnelmaan ja olla sivistyneesti? Nimimerkki. Jouluaattona kännissä

7. Pidätkö pipareista? Entä joulutortuista ja glögistä?
Tortuista ja pipareista kyllä. Glögistä en niinkään.

8. Lähetätkö joulukortteja?
En lähetä.

9. Riisipuuro sekametelisopalla vai ilman?
Ilman!

10. Mistä tuoksusta tulee joulu mieleesi?

Mukavasta ruuantuoksusta.

PS. vihaan kuskinhommia, joihin jouduin jälleen >:/ Kello on kuusi aamulla ja pääsin juuri kotiin. Baarissakin olin selvänä ja tuloksena jonkin apinan baaritiskille kaatama limukka ja niskaan heitetty täyslaidallinen kaljaa.


Dec 20 2004

Joulumieltä

Joulumieltä tai, minä tykkään leikkiä valojen ja varjojen kanssa.


Dec 20 2004

Antti Tuisku Tuiskulassa

Heh, pitkästä aikaa paikkakuntamme legendaarinen Tuiskula on saanut jälleen julkisuutta, tällä kertaa Iltalehden artikkelin muodossa. Onko Suomessa tosiaan näinkin kova uutispula?

Pakko kumminkin tunnustaa, että itsekkin kävin lauantaiaamuna Saran ja Mirvan kanssa vilkuilemassa noita koko yön oven edessä olleita teinejä. Ilma oli kostea ja kylmä, mutta onneksi istuimme autossa ja… ja… popitimme Antin Ensimmäinen-kappaletta. No, ainakin meille vilkutettiin.


Dec 20 2004

Viikonloppu

Perjantaina Saran kanssa päivällä ajelua, illemmalla Jyrki kuskiksi minun, Saran ja Mirvan ryypätessä. Käyntiä mm. Junttiloilla jossa tappelua. Lauantaina kuskinhommia hieman kaikille.

Jutun pääpointti oli se, että Heidi soitteli taas viime yönä 02:28. En vastannut. Myös viikko sitten lauantaina hän soitteli. Saas nähdä mitä asiaa sillä olisi ollut, ei vaan innostanut vastata.


Dec 17 2004

Joulupukki matkaan jo käy

Tämä päivä alkoi varsin mukavalla tavalla, kun posti toi viimein uudistetun vakuutuspäätöksen koskien Maantiekiitäjän ulosajoa viime lokakuussa. Ja varsin mukavan joululahjan sainkin, kun uusi päätös on arvoltaan 550 euroa (varsin mukavasti, kun kyseessä on lähes 15 vuotta vanha auto, eikä muutenkaan enään ole missään mainittavan hyvässä kunnossa)


Dec 14 2004

Liikaa vapaa-aikaa?

Kun käsissäsi on liikaa vapaa-aikaa, siivouksen yhteydessä löytyneitä ilotulitteita (tai tarkemmin sanottuna niiden ruuteja), vanhoja pienoismalleja, metsikkö ja kellon näyttäessä tarpeeksi, niin voitte varmaan varmaan arvata sen, että mitä siitä siitä seuraa.

Kylläpä minulla oli niin hauskaa. not…


Dec 11 2004

Olen niin POP

Kuten edellisessä merkinnässä mainitsinkin, niin joskus sitä todellakin päästään vaikeuksien kautta voittoon. Hienoisen säätämisen jälkeen pääsimme Miikan ja Annen kanssa matkalle kohti Oulua, emmekä möyhästyneet alkuperäisestä lähtöajasta kuin viitisen minuuttia.

Koska mukana oli myös kauniimman sukupuolen edustaja, niin voinette arvata, että ensimmäiseksi suunnistimme kohti Oulun kauppatarjontaa. Miikan kanssa jaksoimme tätä shoppailu noin puolen tunnin ajan, kunnes päätimme ottaa suunnan kohti lähintä baaria.

Päivä sujuikin rauhallisesti ja myöhemmin suunnistimme Miikan veljen ja hänen tyttöystävänsä asunnolle Toppilaan, jossa alkoikin juhlinta, joka jatkui myöhemmin Club 45:ssä The 69 eyesin keikan merkeissä. Anne kanssa onnistuimme saamaan eturivin paikat ja tunnelma oli mahtava. Tässä vaiheessa hieman vinkkiä siihen, kuinka voit tutustua helposti uusiin ihmisiin: sohaise heitä tupakalla käteen (Toim. Huom. vahingossa) ja pyydä anteeksi, näin on ainakin keskusteluyhteys avattu. Siispä terveisiä Piialle, olit kiva.

Alunperin tarkoituksena oli olla Oulussa kaksi yötä, mutta koska Miikan bänditreenit peruuntuivat, niin päätimmekin suunnata jo perjantaina takaisin Nivalaan. Väsymys vaivasi, mutta jostain ihmeestä sain voimaa pyöriä aina kello kolmeen asti Mirvan ja Saran kylillä.

Tämä päivä on sen sijaan sujunut periaatteessa nukkuessa univelkaa pois. Saran kanssa ollessamme kylällä liudallinen vilkkuautoja lähti matkaan ja voinette arvata, että mitä tylsyys tuottaa: pitihän meidän lähteä katsomaan, että jospa siellä näkyisi jotain. Ja näkyihän siellä – auto hevosvaunuineen ojassa tukkien ja lähes kaikki Nivalan hälytysajoneuvot tukkien Ylivieska – Iisalmi -tien. No, ainakin äksöni.

Mutta mistäs minä nyt hommaisin ystävöisen, joka lähtisi kanssani muutamalle huurteiselle paikalliseen?


Valitse sivu: 1 2 Seuraava