Appelsiini.org

Eilinen ei ollut autojen päivä. Heidin kämpän pihalla huomasin, että autoni kuskinpuoleinen eturengas oli tyhjentynyt, joten ei muutakuin vararengas esiin ja hommiin. Kaiken kruunasi, että onnistuin vielä hajoittamaan kyseisen renkaan pölykapselin astumalla sen päälle.

Hieman myöhemmin olimme ajelemassa Heidin viime torstaina ostamalla autolla, joka päätti yhtäkkiä sammahtaa ja heittää savut pihalla. V-käyrä alkoi tässä vaiheessa nousta, mutta ei voinut mitään – Heidi ohjaamaan ja minä ja Sini korvasimme auton hiipuneet hevosvoimat. Kaiken järjen mukaan autoliikkeen tulisi korvata korjaus tai lunastaa auto, sillä ei autoa voi alle viikossa hajoittaa. Kyselin myyjän virhevastuusta Opel Club Finlandin keskustelupalstalla ja vastaukset antoivat toivoa:

Autoliikkeen vastuu vioista “joita ei lyhyen koeajon ja/tai asiakkaan asiantuntemuksen perusteella voida olettaa havaitsevan katsotaan olleen autossa jo ennen ostohetkeä” Eli siis 6kk:n virhevastuu on myyjällä.

Myyjä siis em kaltaisissa tapauksissa käytännössä joko korjaamaan ilmenneen vian,alentamaan sovittua kauppasummaa tai äärimmäisen harvoin jopa purkamaan kaupan.

Ainoa keino millä myyjä voi vapautua vastuusta on se että myyjä pystyy osoittamaan vian syntyneen kaupan jälkeen virheellisen käytön seurauksena. Tämä taas on tietojeni/kuulemani mukaan äärimmäisen harvinaista.

Eli toivotaan nyt parasta kyseisen auton suhteen. Ilta jatkui rennommissa merkeissä nauttien huurteisia ja Heidin ja Sinin kanssa parantaen maailmaa ja puhellen kaikkea turhaa. Ilta jatkui niin mukavasti, että kotioveani kolkuttelinkin vasta aamuseitsemältä – koomista sinänsä, että isäni tuli pihalla vastaan, kun hän oli lähdössä töihin.

Kuten otsikkokin sen jo sanoo, viime päivä ovat olleet menoa paikasta toiseen, vaikkakin rennolla otteella. Joten, kröh kröh, rakas päiväkirjani, tässä on kuulumisia viime päivien tapahtumista.

Torstaina Heidi osti itselleen auton, mutta koska ohän on vielä kortiton, minä jouduin/pääsin kuskiksi autonhakureissulle. Iltapäivä vierähti säätäessä auton kimpussa ja siinä ohessa lupauduin kuskiksi Haapajärvelle, jonne suunnistimmekin illalla. Paikka alkoi käydä nopeasti tylsäksi, joten päätimme suunnistaa Ylivieskaan katsomaan paljon puhuttuja tulvia, mutta ilmeisesti palokunta oli hoitanut työnsä, sillä tulvista ei näkynyt jälkeäkään.

Perjantai vierähti jälleen Nikon ja Heidin kanssa oleskelleen kylällä ja rannalla, mutta illanpäälle suunnistimme Niilon, Matin ja Antin kanssa asuntoautolla kohti Kalajoen leirintäaluetta, jossa oli aika nauttia helteistä.

Ilta oli hauska, vaikka mitään sen kummempaa ei tapahtunut. Muutaman kerran yritimme rupatella viereisen asuntoauton saksalaisille turisteille, mutta heidän kielitaitonsa rajoittui vain heidän omaan äidinkieleensä, joten mitään kovin syviä keskusteluita ei päässyt syntymään.

Lauantaina vierähti uskomattoman nopeaa tahtia kohti iltaa, joten pikaisen vierailun jälkeen Topin kämpillä suunnistin jälleen Haapajärvelle hakemaan Nikot ja Heidit takaisin Nivalaan. Onnistuin pitämään pääni suhkot raittiina, mikä oli varsin loistava suoritus, sillä tänään vierailin serkkuni rippijuhlissa, eikä tunnetustikkaan ole erityisen ylentävää mussuttaa kermakakkua krapulakeijun makoillessa pääni sisällä.

Ja perään suositus: Nick Cave feat. Kylie Minogue – Where the Wild Roses Grow on yksinkertaisesti aivan loistavaa veisausta.

Aivan, minulta oli unohtunut Schizo-Jannen sunnuntai-listaa muistuttava kertomus viikonlopustani. Toisaalta voidaan kysyä, että kuka jäi kaipaamaan sitä.

Perjantaina juhlistimme syntymäpäiviäni pienellä porukalla täällä kotipuolessa. Mukana menossa olivat minun lisäkseni Niilo, Miika ja Anne ja paikalla piipahti myös ensimmäistä viikonloppuvapaata intistä viettävä Olli. Toimiva grilli olisi kruunannut illan, mutta pärjäsimme myös ilman sitä ja ilta jatkuikin perinteisesti Rio Granden suuntaan, jossa tapasin ensimmäisen kerran kasvotusten Spoilerin. Erikoista tapaamisessa on se, että olemme roikkuneet samalla irc-kanavalla viitisen vuotta ja asumme n. kilometrin päässä toisistamme, mutta jostain syystä emme ole tavanneet aikaisemmin.

Lauantaina olikin aika olla kuskina muutamille tutuille ja hauskaa oli, kun Jaakko sai päähänsä, että olisi hienoa ajaa jokkista heidän pelloilla. No, hauskaa oli, auto uskomattoman likainen ja pelto on kuin meteorisateen jäljiltä, kun kolme autoa kyntää sitä.

Tiistaina kävimme Niilon kanssa viimein työkkärissä ilmottautumassa kortistoon. Kiitos ihanan byrokratian, emme kerkeä saada mitään tukia, sillä ennen tukien saantia välissä on viiden kuukauden “karanteeni” tjms ja armeija alkaakin tammikuussa. Noh, toivottavasti jostain saisi edes töitä.

Eilinen sujui perinteiseen tapaan kuningas Alkoholin vaikutuksen alaisena, kiitos Miikan, joka sai päähänsä, että pitää juhlia. Paikalla Miikan kämpillä olivat meidän lisäksi vain Anne ja Sara, mutta hauskaa oli jälleen kerran.

Ja sitten taas Harry Potter -kuulumisia. Neljä ensimmäistä osaa menivät kirja-per-päivä-tahtia, mutta viidennen osan, Feeniksin Kilta -kirjan metsästäminen tuotti vaikeuksia ja katkaisi tämän putken. Viimein sain kirjan käsiini Elisalta ja lukeminen pystyi alkamaan. Uskomatonta, vielä pari viikkoa sitten olisin vannonut, että noihin kirjoihin en koske pitkällä tikullakaan, mutta nyt olen aivan koukussa. Mitenkähän selviän, kun tätä viidettä osaa on jäljellä enää n. 300 sivua, eikä edes JK Rowlingilla taida olla tietoa siitä, että milloin seuraava osa tulee ulos.